Mutta mitäs ollakkaan! Yhtäkkiä rupes kuningas pieksämään kieltään taas ja sanoi, kuinka mukamas hän ja hänen veljentyttärensä olisit iloiset, jos edes muutamat perheen paraimmista ja lähimmistä ystävistä "suosiollisesti", kuten hän sanoi, tahtoisivat syödä illallista heidän kanssaan sinä iltana ja sitten tavan mukaan valvoa vainajan ruumiin ympärillä; ja jos mukamas hänen rakas veli vainajansa nyt olis voinut puhua, niin olis hän hyvin hyvästi tiennyt, kutka nuo ystävät olit, sillä ne olivat hälle aina kovasti rakkaat ja hän oli usein puhunut heistä kirjeissään; niitä oli esimerkiksi: pastori Hobson ja kirkkoväärtti Lot Hovey ja herrat Ben Rucker ja Abner Shackleford ja Levi Bell ja tohtori Robinson ja heidän rouvansa ja leskirouva Bartley.
Pastori Hobson ja tohtori Robinson olivat sillä haavaa poissa, kaupungin toisessa päässä, samalla asialla kumpikin, niin sanoakseni; sillä tohtori passitti paraikaa muutamaa potilastaan toiseen maailmaan, ja pastori oli mukana opastamassa mies parkaa oikealle tielle. Asianajaja Bell oli matkustanut Louisvilleen käräjöimään. Muut kaikki oli saapuvilla, ja he tulivat joka sorkka paiskaamaan kättä kuninkaalle ja kiittivät häntä ja puhuttelivat häntä; ja sitten he puristivat herttuan kättä ja hymyilivät hälle ja nyykyttivät päätään, sanomatta sanaakaan, ja herttua puolestaan teki kaikellaisia konsteja käsillään, ja hänen kurkunperästään orisi alinomaa: "gu-gu-gu-gu-gu—", aivan kuin kapalolapsen, jok'ei osaa puhua.
Ja kuningas kyseli heiltä jos jotakin toisten kaupunkien asioista, mainiten aina ihmiset nimeltään, ja muistutteli kaikellaisia pikku seikkoja, joita kulloinkin oli tapahtunut kaupungissa tai Georgen perheelle tai Pietarille; ja aina hän luulotti heille, että Pietari mukamas oli kirjottanut noista asioista, mutta s'oli valetta; hän oli urkkinut kaikki tietonsa tuolta nuorelta pölkkypäältä, jonka me olimme meloneet höyrylaivalle.
Sitten Mary Jane nouti sen kirjeen, jonka hänen setänsä oli jättänyt jälkeensä, ja kuningas luki sen ääneensä ja sai tietysti taas itkupuuskauksen. Kirjeen kautta annettiin asuinrakennus ja kolme tuhatta dollaria kullassa tytöille; ja sen kautta annettiin parkkitehdas (mainion tuottava affääri) ja pari muuta taloa maatiloineen päivineen (noin seitsemän tuhannen dollarin arvosta) sekä kolme tuhatta dollaria kultaa Harveylle ja Williamille; ja niinikään ilmotettiin siinä kirjeessä, missä paikassa nuo kuustuhatta oli kätkössä, nimittäin kellarin pohjassa. Sitten nuo kaks kanaljaa sanoivat, että mukamas oli parasta mennä noutamaan rahat heti ja lukea ne muiden nähden, niin että kaikki kävis rehellisesti ja laillisesti; ja he käskivät minun käydä mukaan kynttilä kädessä. No, me mentiin kellariin, ja he pönkäsit sen oven kiinni sisäpuolelta; ja löydettyään rahapussin, kaatoivat he kaikki rahat maahan, ja s'oli totta maarian oikein juhlallista nähdä niin paljon kiiltävää kultaa yhdessä läjässä. Ja kuninkaan silmät, ne kiilsivät melkein yhtä kirkkaasti, hänen tuijottaessaan tuota aarretta. Hän läimähytti herttuaa olkapäähän ja sanoi:
"Kas siinä! Se käy mukiinsa se! Vai mitä, Biljy? Hä? Se voittaa
Kuninkaan Kameleontin. Hä?"
Herttua vakuutti samaa. He koperoivat käsillään kultakolikoissa ja antoivat niiden juosta sormiensa välistä ja helistä pudotessaan maahan; ja kuningas sanoi:
"Älähän sanokkaan. — Me ollaan luotu olemaan veljiä rikkaille karvarivainajille ja esiintymään perillisinä ulkomailta, s'on vissi se, Bilge veikkoseni. Semmosta s'on, kun luottaa Kaitselmukseen. Se se kuitenkin lopulta on paras tie maailmassa. Minä olen koetellut jos jotakin ja tiedän mitä mä sanon."
Melkein kuka hyvänsä olis tyytynyt tuohon kultaläjään siltänsä, pistänyt sen pussiinsa semmosenaan; mutta mitä vielä! Heidän piti siinä ruveta niitä lukemaan. Ja he lukivat ja lukivat, ja miten olikaan, huomattiin me, että summasta puuttui neljäsataa viistoista dollaria. Kuningas sanoi:
"Perhana! Mihin hiiteen hän on hukannut nuo neljäsataa viistoista?"
He nuuskivat vielä joka paikan, mutta löytämättä mitään. Viimein sanoi herttua: