No, ihmiset tunkeili heidän ympärillään ja valittelivat surua ja lohduttelit heitä minkä jaksoivat ja kantoivat heidän kapsäkkejään mäkeä ylös ja tukivat heitä ja antoivat heidän nojata heitä vastaan ja itkeä kylliksensä; ja he kertoivat kuninkaalle hänen veljensä viimeisistä hetkistä, ja kuningas kertoi niistä sitten uudelleen sormillaan herttualle; ja molemmat näkyivät panevan tuon karvarin kuoleman niin sydämellensä, kuin vanha viikatemies olis heiltä vienyt ne kakstoista apostolia. Minua oikein tahtoi ruveta oksettamaan tuota nähdessäni, ja jumaliste — minua hävetti olla ihmisenä.
Kolmas luku.
Uutinen meidän tulostamme levisi kaupunkiin kahdessa minuutissa, ja kaikilta tahoilta tuli ihmisiä kiirehtien; vetivätpä muutamat vielä par'aikaa takkia päälleen juostessaan ulos kadulle. Ennen pitkää oli meillä ympärillämme koko pataljoona, ja kadut kajahtivat heidän marssistaan. Kaikki ikkunat ja oven-suut oli ihmisiä täynnä; ja ainakin kerta minuutissa huudettiin jonkun puutarhan-aidan takaa:
"Ovatko ne tulleet?"
Ja joku niistä, jotka ravasivat mukana saattojoukossa, käänsi päätään takasinpäin ja vastasi:
"Ovatpa niinkin."
Tullessamme karvarin talolle, oli katu sen edustalla täpö täynnään väkeä, ja ne kolme tyttöä seisoi ovessa. Mary Jane oli punatukkanen, mutta vähät siitä, hän oli yhtäkaikki oikein hirveän kaunis, ja hänen silmänsä loistivat kuin pari taivaan tähteä; niin ilonen hän oli näiden kahden setänsä tulosta. Kuningas paiskas käsivartensa hajalleen, ja Mary Jane lensi hänen kaulalleen, ja ristihuuli riensi halailemaan herttuaa, ja siinäkös sitä sitten kaikellaista liikuttavaa teirenpeliä pidettiin. Ja muutkin, varsinkin vaimoväki, rupesivat itkemään ulvomaan ilosta, kun mukamas nuo sukulaiset nyt viimeinkin tapasit toinen toisensa ja olit niin iloissaan.
Sitten tuuppasi kuningas salavihkaa pikkusen herttuaan — minä sen huomasin — ja sitten katsoi hän ympärilleen ja näki ruumisarkun, joka makasi nurkassa kahden tuolin päällä; ja sitten hän ja herttua paiskas kumpikin toisen käsivartensa toinen toisensa olalle, kaulan ympäri, ja sitten kävivät he verkalleen ja juhlallisesti sinneppäin, varjostaen silmiään toisella kädellä. Kaikki ihmiset vetäytyivät vähän syrjään, jättääkseen heille tilaa; ja kaikki sanoivat "Sh!" niin ett' yhtäkkiä tuli tavaton hiljaisuus; ja kaikki ottivat hatun päästään ja painoivat samassa päänsä alaspäin. Oli niin hiljaa, ett' olis kuullut nuppineulan putoavan. Tultuaan ruumisarkulle, he kumartuivat ja katselivat hetken aikaa arkun sisään, kuollutta mukamas, ja sittenkös he ulvomaan ja poraamaan taas, niin ett' olis luullut sen kuuluvan Orleansiin asti. Sitten syleilivät he toinen toistaan ja panivat leukansa toistensa olkapäille ja itkeä tirskuttivat siinä tällingissä neljä viis minuutia yhteen mittaan; en olis koskaan luullut kahden terveen miehen vuotavan niin suunnattomasti. Mutta vielä hullumpaa oli, että kaikki toisetkin itkivät samaan malliin, niin että lopulta koko huone tuntui kostealta. Sitten lankesi kuningas polvilleen toiselle puolen ruumisarkkua ja herttua toiselle, ja he nojasit otsansa arkunlaitaan ja olivat rukoilevinaan, nuo junkkarit. No, tuo temppu vaikutti noihin ihmisiin viel' enemmän kuin kaikki muut, ja he puhkesit taaskin hurjaan itkuun — nuo tyttö paratkin; ja melkein jokikinen nainen kävi, sanomatta sanaakaan, heidän kimppuunsa ja suuteli heitä hyvin juhlallisesti otsalle ja pani kätensä heidän päänsä päälle ja katsoi kattoon, kuni taivaaseen mukamas, kyynelkarpalot vyöryen pitkin poskia, — ja sitten ryntäsi kukin vuoroonsa ulos ulvoen kuin hullu, jättääkseen tilaa toisille naisille. Sit' oli jumaliste oikein ilkeä nähdä.
No, yhtäkkiä nousi kuningas pystyyn taas ja astui pari askelta eteenpäin lattialle ja änkötti vähäsen ja rupes surkean jumalisella nenä-äänellä pitämään puhetta, — sulaa lörpötystä ja viheliäisyyttä alusta loppuun, mitenkä kova ja katkera koetus s'oli mukamas hälle ja hänen veljelleen, kun he menettivät tuon autuaan vainajan saamatta edes nähdä häntä ennen hänen kuolemaansa, vaikka he tätä varten olit matkustaneet kuus tuhatta virstaa, mutta tätä koetusta oli mukamas lieventänyt ja sulostuttanut tämä kallisarvoinen osanotto ja nämä pyhät kyyneleet; ja sentähden hän nyt kiitti heitä sekä veljensä että oman sydämensä pohjasta, sillä suullaan hän mukamas sitä ei voinut, koska sanat aina ovat liian heikot ja kylmät, sanoi hän — ja siihen lisäksi koko pitkän litanian samallaista imelää lorua ja sotkua, niin että jumaliste oikein iletti sitä kuullellessaan; ja lopuksi nuhisi hän vielä nenästään oikein surkeanjumalisen "Aa-aa-men", puhjeten samassa uudelleen ulvomaan, niin ett' olis luullut hänen olevan hengenlähdössä. Minua totta maar oksetti.
Samassa kun kaikki tuo siirappi oli vuotanut loppuun hänen suustaan, viritti joku joukosta muutaman Zionin virren, ja kaikki yhtyivät siihen oikein tarmojensa takaa, niin että minunkin, vanhan pakanan, sielu rupes lämpenemään ja siinä tuntui yhtä hyvältä kuin tavallisesti kirkosta mentäessä. Musiikki on sentään jotain hyvää; nytkin se oikein virkistytti ja tuntui niin friskiltä ja rehelliseltä kaiken tuon viheliäisen vesivellin jälkeen.