"No, mutta hyvä Maija, hän sanoi —"
"Min'en välitä siitä, mitä hän sanoi — se ei kuulu tähän. Sinun pitää sittenkin olla hälle ystävällinen etkä saa sanoa hälle mitään, josta hän näkee olevans kaukana kotoaan ja vieraiden ihmisten parissa. Ymmärräkkös?"
Minä aattelin siinä itsekseni, että tämä on se tyttö, jota minä annan tuon vanhan veijarin kuninkaaksi puijata niin hävyttömästi!
Sitten puhkes Susanna puhumaan, ja hänkös vasta ristihuulta ripitti niin, ett' oikein pöyristytti!
Ja minä aattelin itsekseni, että tuoss' on toinen, jota minä annan noiden konnain petkuttaa!
Sitten Mary Jane pääsi uuteen vauhtiin taas, ja vaikka hän tapansa mukaan puhui lempeästi ja kauniisti, niin istui siinä lopulta ristihuuli raukka kuin mikäkin vaivanen syntinen ihminen ja puhkes viimein poraamaan, tyttö parka.
"No, kas niin", sanoivat nuo toiset molemmat, "pyydä hältä sitten anteeks."
Ja totta maarian tekikin hän sen. Ja hän teki sen niin turkkasen kauniisti vielä, niin viehättävästi oikein, että minua suoraan sanoen liikutti; ja minä vanha pakana toivoin vain saavani syöttää hälle tuhat valhetta lisää, jotta hän sais tehdä sen vielä kerran.
Mutta samassa aattelin siinä myös itsekseni, että kas tuossa vieläkin yks, jota nuo siunatut roistot minun avullani nylkevät. Kun hän oli lopettanut, rupesit he kaikki kolme pakinoimaan kanssani ja pitivät minua niin hyvänä kuin koskaan kukaan taitais, jotta mull' olis kodikasta olla ja tietäisin heidät ystävikseni. Lopulta tunsin olevani niin kurja, niin viheliäinen, niin kehno ihminen, että minä päätin, kun päätinkin, itsekseni: "Minä varastan heille takasin nuo rahat, vaikka henki menis."
Sikspä jätin heidät hyvästi ja sanoin meneväni nukkumaan, vaikk'en suinkaan aikonut nukkua heti. Päästyäni yksikseni, rupesin näet vahvasti tuumaamaan. Sanoin siinä itsekseni: meenkö suoraa päätä tuon tohtorin luo ja paljastan nuo petturit? Ei — sitä en tee. Hän kenties kertois kuka oli hälle kannellut, ja silloin kuningas ja herttua kyllä leipoisit mulle lämpimät kakut. No, meenkö mä kuiskaamaan Mary Janelle kaikki tyyni? Ei — se ei käy laatuun sekään. Hän ei osais teeskennellä, vaan hänen silmistään nähtäis pian että hän tietää jotakin, ja kun noilla molemmilla veijareilla oli rahat, pujahtaisit he salaa tiehensä niineen päivineen. Ei — ei ollut muuta kuin yks neuvo. Minun täytyi varastaa rahat, ja mun täytyi näpistää ne niin näppärästi, ett'ei kukaan vois epäillä minua varkaaksi. Sitten kätkisin ne varmaan paikkaan, ja kun me oltais täältä kylliks kaukana alajoella, kirjottasin Mary Janelle ja kertosin missä rahat oli. Mutta s'oli paras, että kaappaisin ne jo tän' iltana, sillä tuo tohtori vois milloin hyvänsä ruveta rettelöimään ja peloittaa molemmat matkakumppalini pois kaupungista, jolloin he kyllä luiskahtaisit tiehensä ryöstöineen päivineen.