Jim ryntäsi ulos suojuksesta ja tuli vastaani minua syleilläkseen; niin hän oli iloissaan. Mutta kun samassa leimahti ja minä hänet näin, lensi sydämmeni suoraa päätä kurkkuun, ja minä kukerruin takaperin jokeen; olin peräti unohtanut, että hän oli vanha kuningas Lear vainaja ja hukkunut Arapialainen, tai mitä se nyt olikaan, ja hän oli totta maarian pelättää pernatkin ulos kurjasta krupistani. Mutta Jim onki minut tuossa paikassa ylös joesta ja tahtoi minua syleillä ja siunata; niin iloissaan hän oli, kun min' olin jälleen kotona ja kuningas ja herttua hiidessä. Mutta minä sanoin:
"Ei nyt, Jim — jätetään nuo aamiaiseen! Laske vesille ja annetaan mennä!"
No, tuossa paikassa oli kokkanuora poikki, ja pois me luisuttiin virrassa. Ja voi kuinka ihanalta siinä tuntui, kun me jälleen oltiin kahden kesken vain, vapaina väljällä joella eikä noita sen tuhannen kuninkaita enää ollut meitä vaivaamassa. Minun täytyi siinä iloissani pistää vähän tanssiksi ja panna pari kuperkeikkaa, en voinut siihen mitään. Mutta yrittäessäni kolmatta kuperkeikkaa, kuulin äänen, jonka tunsin varsin hyvin — ja pidätin henkeäni ja kuultelin — ja aivan oikein, ens leimauksen lentäessä veden yli näin muutaman veneen viiltävän meitä kohden. Niin s'on tässä maailmassa, älä nuolase ennenkun tipahtaa! Siinä istuivat soutamassa kaiken tarmonsa takaa kuningas ja herttua.
Minä viskausin pitkin pituuttani alas lautalle, ja vähältä oli, ett'en porahtanut poraamaan.
Kahdeksas luku.
Tuskin olivat he päässeet lautalle, ennenkun kuningas ryntäsi päälleni ja tarttui minua kaulukseen ja sanoi:
"Vai niin, vai aioit sinä pettää meidät, penikka! Tahoit päästä seurastamme, junkkari — hä?"
Minä kirkuin:
"En, en suinkaan, teidän majesteettinne! Älkäähän toki!"
"No, sano sitten ja sano heti, mikä sull' oli mielessä, sinä pikku kanalja, tai minä väännän niskas nurin!"