"Sanon, sanon, teidän majesteettinne. Mies, joka piti minusta kiinni, oli hyvin hyvä mulle ja sanoi, että häll' oli ollut poika, melkein yhtä vanha kuin minä, jok' oli kuollut viime vuonna, ja häntä säälitti, sanoi hän, nähdessään minut niin suuressa vaarassa; ja kun he sitten kaikki, kun tuo rahapussi löydettiin, ryntäsit kirstulle, päästi hän käteni ja kuiskas: 'Pötki tiehes nyt, tai hirttävät he sinut'. Miks' olisin jäänyt siihen seisomaan? Enhän minä mitään voinut. Olisinko jäänyt siihen heidän hirtettäväkseen? Eihän siit' olis ollut hyötyä kellekkään. Minä juoksin tieheni, löysin veneen ja riensin tänne ja pyysin Jimin laskea sukkelasti ulos, tai saisit he minut kiinni ja hirttäisit minut, sanoin mä, ja mä sanoin myös pelkääväni, että te ja herttua ette enää olis hengissä, ja min' olin hirveän suruissani ja Jim myös, ja sitten olin hirveän ilonen nähdessäni teidän tulevan. Kysykää Jimiltä, eik' ollut niin."
Jim sanoi ett' oli niin, mutta kuningas käski hänen pitää kitansa ja ravisteli minua taas kovasti kauluksesta ja uhkasi hukuttaa minut. Silloin sanoi herttua:
"Anna pojan olla, sinä vanha hupakko! Olisikko sinä tehnyt toisin? Ja kysyitkö sinä häntä, kun pääsit heidän kynsistään? En ainakaan minä muista, ett' olisit sitä tehnyt."
Kuningas hellitti minusta ja rupes sen sijaan kiroamaan tuota kaupunkia ja kaikkia ihmisiä siellä. Mutta herttua sanoi vain:
"Kiroile sinä ennen omaa tyhmyyttäs, niin teet oikein; oot sen rehellisesti ansainnut. Sin'et oo saanut aikaan yhtään järkevää juonta koko tässä yrityksessä, pait mitä tulee tuohon siniseen nuoleen karvarin rinnassa. S'oli nerokas keksintö; se pelasti meidät. Ilman sitä olisit he pistäneet meidät putkaan kunnes Englantilaisen tavarat olisivat tulleet - ja sitten — kuritushuone, jumal'avita! Mutta tuo konsti saattoi heidät hautausmaalle, ja siellä he onneksemme löysivät kultapussin. Jos nuo narrit eivät olis menettäneet kaikkia malttiaan rynnätessään ruumisarkulle ja antaneet meidän siinä samassa luistaa, niin me varmaankin nukuttais kravatit kaulassamme tän' yönä — kravatit, jotka kestää ja pitemmät kuin me tarvitaan."
He vaikenit hetkeksi ja miettivät. Sitten sanoo kuningas ikääskuin hajamielisesti:
"Niin, niin — ja me kun luultiin, että neekerit olit varastaneet pussin!"
Minä säpsähin vähäsen.
"Niin", sanoi herttua hyvin hitaasti ja ivallisella äänellä, "me luultiin niin."
Noin puolen minuutin päästä hönisi kuningas: