"Luulekko tuon neekerin kielittelevän meistä? Jos hän sen tekee, niin jumal'avita nyletään me hänet eläviltä."
"Miten vois hän kielitellä? hänhän on karannut?"
"Ääh, ei! Tuo vanha raatohan myi hänet, jakamatta voittoa kanssani; ja rahat on menneet."
"Myi hänet?" sanoin mä ja kävin poraamaan; "mitä? sehän oli minun neekerini, ja olihan ne siis minun rahojani. Missä hän on? — Minä tahon takasin neekerini."
"Sinä et voi saada neekeriäs, siinä kaikki — lakkaa siis jo rääkymästä. Mutta kuules nyt — luuletko uskaltavas käydä kielittelemään meistä? Min' oon jumaliste luottanut sinuun. Hä? Ethän vain jo ole kielitellyt? Hä?"
Hän vaikeni, mutt' en koskaan ollut ennen nähnyt hänen silmissään mokomaa suden katsetta. Minä sanoin:
"Mulla ei ole halua käydä kielittelemään kenestäkään, eikä mull' ole aikaakaan siihen. Minä lähden hakemaan neekeriäni."
Hän seisoi siinä hetken aikaa, aprikoiden kovin ja rypistellen kulmakarvojaan, ja kuulutukset riippuivat hänen käsivarrellaan. Viimein sanoi hän:
"Kuules nyt — minä sanon sulle jotain. Meidän täytyy viipyä täällä kolme päivää. Jos nyt lupaat, ett'et käy kielittelemään meistä ja ett'et anna tuon neekerin kielitellä, niin minä sanon sulle missä hän on."
No, minä lupasin, ja hän sanoi: