"Kuka s'on?"
"Niin, kuka hän on? Arvaappas!"
"En ymmärrä — en ymmärrä — mitään. Kuka on hän?"
"Ha, ha! Joo, ukkoseni — s'on Tom Sawyer!"
No, sinä pyhä Paavali! Min' olin siinä paikassa kaatua selälleni. Mutta siin' ei ollut aikaa ruveta puukkoja vaihtamaan, sanon mä. Ukko tarttui minua käteen ja kouristi sitä ja puisteli sitä tarmonsa takaa; ja rouva pyöriskeli siinä innoissaan kuin hupakko ja nauroi ja itki yhtä haavaa; ja molemmat ampuivat minuun kymmenittäin kysymyksiä yhteen menoon — Sidistä ja Marystä ja koko perhekunnasta.
Mutta jos he olit iloset, niin minäkös vasta ilonen olin; tuntui tosiaankin siltä, kuin olisin syntynyt uudestaan, saadessani tietää kuka min' olin. No, he pumppasit minua nyt pari tuntia yhteen mittaan; ja kun viimein olin niin väsynyt leukapielistäni, ett'en saanut sanaakaan suustani enään, niin olin jumaliste kertonut heille enemmän perheestäni — nimittäin Sawyerin tietysti — kuin mitä koskaan oli tapahtunut koko Sawyerin perheelle maailman luomisesta asti.
No, mull' oli nyt varsin hyvä olla yhdeltä puolen, niin sanoakseni, mutta toiselta puolen tunsin yhtäkaikki ahdistusta. Oli, näettekös, varsin mukava olla Tom Sawyerinä, ja minä tyydyin siihen rooliin kaikin puolin; mutta miten olikaan, kuulin yhtäkkiä höyrylaivan yskivän ja läähättävän jokea alaspäin — ja silloin aattelin: mitäs jos nyt Tom Sawyer todellakin tulee tuossa laivassa? — ja mitäs jos hän astuu sisään tänne, millä hetkellä hyvänsä, ja huutaa nimeni, ennenkun ennätän yskähtää hälle, miten on asiat? Ei, se ei käy laatuun, aattelin mä; mun täytyy olla häntä vastassa maantiellä. — Ja niinpä sanoin herrasväelle, että minun täytyi lähteä kaupunkiin takasin noutamaan kapsäkkini. Ukko Phelps tahtoi kaikella muotoa lähteä kanssani, mutta minä sanoin, ett'en suinkaan tahtonut häntä vaivata ja että minä kyllä osaisin ajaa hevosella itsekkin.
Yhdestoista luku.
No, minä ajoin rattailla kaupunkiin päin, ja puoli tiessä sinne tuli minua vastaan — kukas muu kuin Tom Savyer! Minä seisahutin ja odottelin, kunnes hänen rattaansa oli vieressäni. Silloin sanoin "seiso!" ja hän seisahutti hevosensa. Hänen suunsa lensi auki kuin kapsäkin kansi ja jäi siihen tilaan; sitten nielasi hän pari kolme kertaa, kuin olis hänen kurkkunsa kuivunut, ja sanoi sitten:
"Hä? Min' en oo koskaan tehnyt sulle mitään pahaa. Ja sen sä tiet.
Minkä tähen sinä sitten nouset haudastas kummittelemaan mulle?"