"Mutta hyvänen aika, herra Sid, miten minä osaisin teherä mittään semmosta? Enhän oo kuullu puhuttavankaan mokomista piirakoista ennen."
"No, koska niin on, niin minä teen sen itse."
"No, voi, voi, taharotteko toellaki teherä mulle semmosen, herra Sid? Jumala teitä siunakkoon siitä! Minä suutelen jalakojanne, jos teette mulle noitapiirakan, herra Sid."
"No, no, minä teen sen sinun tähtes, koska sin' oot ollut meille hyvä ja huviksemme näyttänyt meille karkuneekerin. Mutta sun täytyy olla turkkasen varovainen. Kun me tullaan likelle, pitää sun kääntyä meihin selin; ja mitä ikinä me pistetäänkin pyttyyn, niin sin' et saa olla siitä tietävinäs. Ja älä katso sinä päältä, kun Jim ottaa tavarat pytystä — muuten saattaa tuho tulla; ja älä helkkarissa koske noihin noitakaluihin."
"Minäkö menisin koskemaan mokomaan pirunpaistiin? Ee-i, en sormenpäällänikään, en vaikka saisin satatuhatta kymmentä miljoonaa dollaria."
Viidestoista luku.
No, se seikka oli siis selvillä. Sitten mentiin me tiehemme ja luistettiin sen romuläjän luo takapihalle, joss' oli vanhoja kenkiä ja repaleita ja särkyneitä pulloja ja kaikellaista muuta roskaa; ja siinä me tongittiin hetken aikaa, kunnes löysimme vanhan pesupaljun, joss' oli reikiä, jotka me tukittiin kiinni niin hyvin kuin voitiin, leipoaksemme siinä piirakan, ja me otimme sen alas kellariin ja varastimme sen täyteen jauhoja; ja sitten me mentiin aamiaiselle ja löydettiin pari pärekattonaulaa, joita Tom sanoi sopiviksi valtiovangille, joka tahtoi kirjottaa nimensä ja kaikki surulliset ajatuksensa vankikoppinsa seinään; ja toisen näistä nauloista pistimme me Sally tädin vyöliinan taskuun, kun vyöliina sattui venymään tuolinkarmilla, ja toisen naulan taasen tukimme me Silas enon hatunnauhan taakse, kun hattu oli piirongin päällä; sillä me kuultiin, kun lapset sanoivat, että pappa ja mamma aamupäivällä aikoivat mennä katsomaan tuota karkuneekeriä; ja sitten me syötiin aamiaista, ja Tom pisti tinalusikan Silas enon takintaskuun, ja Sally täti ei vielä ollut sisällä, niin että me saatiin odottaa vähän aikaa.
Ja kun hän tuli, oli hän kuuma ja punanen ja suuttunut ja malttoi tuskin odottaa kunnes ruokarukous oli luettu. Kaataen kahvia kuppiin toisella kädellään ja toisella vähän tukistaen nuorinta lastaan, sanoi hän:
"Min' oon nyt hakenut jos jostakin, ja min' en totta maarian ymmärrä, mihin sinun toinen paitas on joutunut."
Minun sydämmeni pomsahti alas suoraa päätä keuhkon ja maksan ja muiden sisälmyksien väliin, ja iso palanen kovaa leipää kirposi kurkustani sen perään ja törmäsi puoli tiessä yhteen ankaran yskän kanssa, niin että se kimmahti takasin ja lensi kuin ammuttuna pöydän yli ja osui suorastaan nuorimman lapsen silmään, niin että tuo kakara rupes kiemuroimaan kuin onkimato ja ulvomaan kuin indiaani rynnätessään sotaan; ja Tomkin puolestaan meni vähän kalpeaksi nenän tienoilta; ja noin neljäsosa minuutin kuluessa olisin minä myynyt itseni puolesta ostohinnasta, jos joku hyvä ihminen olis tarjonnut. Mutta sitten me taasen toinnuttiin ja tultiin entisilleen — s'oli vain tuo äkkinäinen yllätys, joka niin oli painanut kaiken potramielemme lakoon. Silas eno sanoi: