"Niin, kyllä s'on kummallista, min' en sit' ymmärrä. Minä muistan varmaan, että minä riisuin sen päältäni, sillä — —"
"Sillä sulla kaiketi ei oo muuta kuin yks päälläs! Niin! Kyllähän minäkin tien, että sinä riisuit sen päältäs, ja minä tien sen paremmin kuin sinun mainio muistis, sillä minä näin omin silmin eilen, että se riippui pyykkinuoralla. Mutta nyt se ei oo siinä — ja sinä saat pukea päälles punasen villapaidan, siks kun minä saan aikaa neuloa sulle uutta. Siitä tulee jo kolmas kahessa vuodessa; enhän totta maarian enää ennätä muuta kuin pitää sinua paidoissa. Min' en saata ymmärtää, mihin sä ne hukkaatkin kaikki. Luulishan toki, että mies sinun ijälläs osaa pitää paitaansa tallella."
"No, no, muijaseni, koenhan minä parastani. Mutt' eihän se nyt oo yksinään minun syyni, sill' enhän minä niitä nää enkä pidä mitään lukua niistä, jos ei mull' oo niitä päälläni; enkä minä uskois, ett' oon hukannut mitään paitaa silloin kun s'on ollut päälläni."
"Jaha, sekös vielä puuttuis, Silas — mutta kai sinä tekisit senkin, jos voisit. Eikä s'oo vain paitas, jok' on poissa. Yks lusikka on myös hävinnyt; niit' oli kymmenen, ja nyt on vain yheksän. Kai on vasikka vetänyt pois paidan, aattelen mä, mutta se ei oo voinut viedä lusikkaa; se nyt on vissi se."
"Onko mitään muuta poissa, Sally?"
"Onpa niinkin — kuus talikynttilää. No, rotat on saattanut viedä ne, ja kumma kyllä, ett'ei n'oo vienyt koko taloa, kun sinä aina sanot meneväs tukkimaan niiltä reiät etkä koskaan sitä tee; ja jos ne ei olis niin tyhmiä, niin ne nukkuisivat sinun tukassas, Silas — sinä et tietäis siitä mitään."
"Jaa, jaa, muijaseni, s'on minun syyni, s'on minun syyni. Mutta huomenna meen minä tukkimaan nuo reiät."
"Ooh, min' en pitäis kiirettä, tulevana vuonna sopii yhtä hyvin.
Matilda Angelina Araminta Phelps!"
Lapsi veti sukkelasti käpälänsä pois sokurirasiasta. Samassa tuli neekerivaimo ovesta sisään sanoen:
"Rouva, yks lakana on hävinnyt."