"Lakana! No, mutta Herra hallikkoon!"
"Minä meen tukkimaan nuo rotanreiät jo tänäpänä", sanoi Silas eno, näyttäen hyvin nololta.
"Puhu nyt roskaa! — luulekko että rotat on vienyt lakanan. Mihin s'on joutunut, Liisa?"
"Niin, herra jesta, ku sen tietäsin, rouva. S'oli pyykkinuoralla viel' eilen, mutta ny s'on hukkunu; sit' ei oo siin' ennää."
"Minä luulen että maailman loppu on tullut. Enhän ikipäivinäni oo tämmöstä nähnyt. Paita ja lakana ja lusikka ja kuus kyntt — —"
"Rouva", huusi sisään törmäten toinen palvelustyttö, "yks messinkinen kynttiläjalaka on poissa."
"Tahokko mennä tiehes, sinä homssu, tai min' annan sulle!"
Hän oikein sähisi, kuin kissa. Minä rupesin tuumaamaan, ett' eiköhän täss' olis paras pujahtaa tiehensä ja mennä metsään, kunnes rajuilma vähän lauhtuis. Hän torui ja tirskui ja pauhasi yhteen menoon hyvän aikaa, eikä kukaan muu uskaltanut hiiskua sanaakaan; ja yht'äkkiä Silas enon naama lensi kovin pitkäksi, ja hän veti lusikan ylös taskustaan. Sally täti vaikeni ja jäi seisomaan suu selällään ja kädet ilmassa; ja minä puolestani toivoin, ett' olisin ollut Jerusalemissa tai jossain muussa paikassa. Mutta hiukan toinnuttuaan, sanoi Sally täti:
"Kas niin! justiin niinkuin minä arvasin. Sull' on ollut se taskussa koko ajan, ja totta maar luulenki, että sull' on siellä ne muukkin. Miten se tuli sinne?"
"Niin, en totisesti minä tiedä, muijaseni", sanoi ukko hyvin sävysästi puolustuksekseen. "Minä tutkin saarnatekstiäni Apostolein teoin seitsemännestätoista luvusta ennen aamiaista, nääkkös, ja s'on mahdollista, että minä pistin taskuuni lusikan, aikoessani pistää siihen Testamenttini, ja niin se mahtaa ollakkin, sillä Testamenttia mull' ei oo taskussani, mutta minäpä menen katsomaan, ja jos Testamentti on siellä kuin se oli, niin s'on selvää, ett'en minä pannut sitä taskuuni, vaan otin sen sijaan lusikan, ja — —"