Mutta me ei vastattu; me vain kruuvattiin koipiamme ja pötkittiin poispäin. Nyt nousi suuri melu ja pamahti pang, pang, pang! ja kuulat tanssivat ympärillämme! Me kuultiin, kun he huusivat:
"Tuolla n'ovat! Juoksevat joelle! Ajetaan heitä takaa, pojat! Ja päästäkää irti koirat!"
Kuulimme heidän tulevan, sillä heill' oli saappaat jalassa ja he huusivat ja melusivat; mutta he eivät kuulleet meitä, sillä meill' ei ollut saappaita jalassa ja me ei huudettu eikä meluttu. Me juostiin polkua pitkin myllylle päin; ja kun he tulivat hyvin lähelle meitä, poikettiin me polulta pois ja mentiin piiloon pensaisiin, ja he juoksivat ohitsemme. Heill' oli ollut koirat salpain takana, että ne ei pelättäis ryöväreitä, mutta nyt oli ne päästetty irti, ja ne tulivat viiltäen hirveää kyytiä ja haukkuen kuin pakanat. N'oli kuitenkin tietysti omia koiriamme, ja kun ne saivat meidät kiinni ja näkivät, ett'ei siin' ollutkaan muita kuin me, niin sanoivat ne vain "morjens" ja ryntäsit eteenpäin. Me seurattiin niitä samaan suuntaan, kunnes oltiin aivan liki myllyä, ja siitä me taas luistettiin pensaikkoon, sinneppäin, jossa kanootini oli kätkössä, ja me hypättiin siihen ja laskettiin vesille ja melottiin ankaraa kyytiä keskelle jokea, mutta niin äänettömästi kuin suinkin pystyttiin. Sitten soudettiin me aivan levollisesti sitä saarta kohti, jossa lauttani makasi, ja me kuulimme heidän huutavan ja haukkuvan ja ulvovan pitkin rantaa, kunnes me tultiin niin kauvas, että äänet hiljenivät ja kuolivat pois. Ja kun me viimein tultiin lautalle, sanoin minä:
"No, vanha Jim, nyt oot sä vapaa mies taas, ja minä panen vetoa, ett'et ikipäivänä tule orjaks enään."
"Niin, ja s'oli hiien hyvää työtä myös, Huck. S'oli potrasti tuumittu ja potrasti tehty; eikä jumaliste mikkään kuningas olis keksinyt niin konstikasta ja monimutkasta ja kummallista karkausta kuin se oli."
Me oltiin kaikki niin iloissamme kuin ihminen tämän maan päällä voi olla, mutta iloisin kaikista oli Tom, sillä hän oli saanut kuulan sääreensä.
Sen kuullessamme, ei me enää oltu niin turskia, Jim ja minä. Haava kirveli kovasti ja vuoti verta; ja me panimme hänet suojukseen ja revimme yhden herttuan paidoista suikaleisiin sitoaksemme hänen säärensä, mutta hän sanoi:
"Antakaa tänne trasut, minä voin tehdä sen itse. Me ei saa jäädä tähän kuluttamaan aikaa, kun karkaus on niin hyvässä vauhdissa. Laskekaa irti ja antakaa mennä! Tämän teimme me potrasti, pojat! — eikös niin? Kumpahan meillä olis ollut Ludvig XVI hoidettavana! Silloin jumaliste ei olis tullut hänen elämäkertaansa mitään tämmöstä: 'Oi, poika pyhän Ludvigin, nous' ylös taivaaseen!' Ei laisinkaan. Me oltais kyllä viety hänet rajan yli niin vikkelästi, että: 'ota hiiri hännästä kiinni'. Kas niin, laskekaa irti, laskekaa irti!"
Mutta Jim ja minä, me neuvoteltiin — ja tuumattiin. Ja hetken päästä sanoin minä:
"Sano se, Jim."