"Minä en oo ollut missään", sanoin mä, "oomme vain hakeneet tuota karkuneekeriä — minä ja Sid."
"No, mutta missäpäin ootte sitten olleet? — Tätinne on ollut aivan hirveän levoton."
"S'oli aivan turhaa, se", sanoin mä, "kyllä me aina tallella ollaan. Me seurattiin noita miehiä ja koiria, mutta ne juoksivat pois ja joutuivat meistä hukkaan; ja sitten oli kuin olis heidän äänensä kuulunut joelta, ja me otimme veneen ja seurasimme heitä, mutt' emme saavuttaneet, ja viimein laskettiin me rantaan eräälle saarelle ja mentiin nukkumaan, ja me herättiin vastikään ja soudettiin tänne, ja Sid juoksi vain postikonttoriin kysymään, olisko siellä mitään kirjeitä, ja minun piti vain kokea hankkia vähän ruokaa, ja sitten aiottiin me lähteä kotiin."
Ja me mentiin postikonttoriin hakemaan "Sidiä", mutta hän ei ollut siellä, kuten minä hyvin tiesin; ja sitten ukko otti sieltä ulos erään kirjeen, ja me odotettiin vielä hetken aikaa, mutta Sidiä ei kuulunut; ja sitten ukko sanoi "tule pois! Sid tulkoon jalkapatikassa tai veneellä, kun hän on kyllikseen lurjustanut ympäri — me lähetään hevosella." Min'en saanut häntä jättämään minua sinne odottamaan Sidiä; siit'ei mukamas olis mitään hyötyä, ja minun täytyi tulla näyttämään Sally tädille, ett'ei ollut mitään hätää mukamas.
Kun me tultiin kotiin, oli Sally täti niin sanomattomasti ilonen nähdessään minut, että hän nauroi ja itki yhtaikaa ja syleili minua ja taputteli minua, ja sitten hän tukisti minua vähäsen ja sanoi, että hän kyllä löylyttäis Sidin että tuntuis, kun se vintiö tulis kotiin.
Ja h'olit kutsuneet talon täyteen tilanomistajia ja heidän rouviaan päivällisiksi; ja herra hallikkoon sitä lörpötystä ja kaakotusta, ku siell' oli! Pahin kaikista oli vanha rouva Hotchkiss; hänen kielensä pyöri kuin myllyn ratas lakkaamatta. Hän sanoi:
"Jaa-a, rakas Sally, min'oon nuuskinu läpi koko mökin, ja minä ainaki sanon että tuo neekeri oli hullu. Minä sanoin niin sisar Domrell'ille — enkös sanonu? Sanoinpa vissistä; justiin niin oli minun sanani. Kuulkaahan: hän on totisesti hullu, sanoin mä. Kuulihan siellä kaikki, kun sen sanoin. Hän on vikapäinen, sanoin mä, näkeehän sen selvästi. Kattokaahan tuota tahkoa, sanoin mä; eihän kukaan viisas ihminen ota ja nakertele tommosta hassutusta vanhaan tahkoon, sanoin mä. Tässä murtu yhen ihmisen sydän, ja tässä eli eräs ihminen kolmekymmentäseitsemän vuotta; eikä siinä kylliks, vaan Lutvikki kuuvennentoista avioton poika, sanoin mä, ja tommosta hullutusta. Hän on ihka hullu, sanoin mä; senhän sanoin siellä heti, ja sen sanon vieläkin — tuo neekeri oli täys hullu — hullu kuin Nepokonnaeesari, sanoin mä."
"Ja katsokaa näitä tikkaita, ku tuo ihminen on punonut kokoon trasuista, katsos, sisar Hotchkiss", sanoi vanha rouva Domrell, "mitä herran nimessä hän niillä — —"
"Justiin samat sanat, ku minä äsken sanoin sisar Utterbackille, niin, kysykää hältä itseltä; siit'on tuskin kahta minuutia. Katsokaa näitä tikkaita, sanoi hän; niin, sanoin mä, katsokaa niitä, mitä herran nimessä aikoi hän niillä tehä? Joo-o, sanoi hän, hän — —"
"Mutta millä viisin saivatkaan he sinne sisään tuon tahkon? ja kuka tässä maailmassa on kaivanut tuon reiän? ja kuka — —"