"Justiin sitä samaa minäkin, veli Penrod! — ojennappa tänne tuo sylttipurki — kiitoksia — minä sanoin vastikään sisar Dunlopille: kuinka herran nimessä saivat he sinne sisään tuon tahkon? sanoin mä? Ja ilman mitään apua, nähkääs, ilman apua. Ee-i, sanoin mä, älkää luulkokkaan, ett'ei heit' ollu kukaan auttamassa; heit' on vähintäänkin ollu koko tusina auttamassa tuota neekeriä karkuun, uskokaa se, ja minä nylkisin vaikka jokikisen neekerin elävältä tässä talossa, mutta minä saisin ne viimein puhumaan totta, sanoin mä, ja — —"
"Koko tusina, sanotte! — niit'on ollut neljäkymmentä! Katsellaan vain noita veitsistä tehtyjä sahoja ja muuta; niiden tekemiseen on mennyt aikaa. Katsokaa tuota sängynjalkaa, jok'on sahattu poikki mokomilla työkaluilla — viikon työ kuudelle miehelle. Katsokaa tuota oljista tehtyä neekeriä sängyssä. Ja katsokaa — —"
"Älähän sano, veli Hightowen! S'on niinku sanoin veli Phelpsille, hälle itselleen, ja muille myös. Aatteleppas, veli Phelps, sanoin mä, tuota, aatteleppas sängynjalkaa, jok'on tolla viisin sahattu poikki, aatteleppas sitä, sanoin mä. Hän ei ole sahannut sitä poikki itse, s'on vissi se, sanoin mä — joku sahasi sen poikki, s'on minun ajatukseni, sanoin mä — —"
"Niin, totta maarian, siell'on täytynyt olla mökki täynnä neekerejä joka yö neljä viikkoa tuota kaikkea tekemässä, sisar Phelps. Katsokaa vain tuota paitaa — täpö täynnään salasia merkkejä ja neekerikirjotusta afrikalaisella verellä! Antasin paikalla kaks dollaria, jos osaisin sitä lukea. Ja kyllä mä näyttäsin noille neekeriroistoille, ku sen kirjotti, näyttäsin millaista s'on kun äiti piiskaa."
"Jaa-a, apuväkeä hänt' auttamassa, veli Marples! Sanokaahan vielä! Kyllä totta tosiaan näkisitte, että heill'on ollu apua, jos olisitte ollu tässä talossa nyt viime aikana. Herran jee, hehän ovat varastaneet mit'ikinä ovat saaneet kynsiinsä — vaikka m'ollaan vahdittu heitä alinomaa. He varastivat tuon paidan pyykkinuoralta ihan nenäni alta! ja tuo lakana sitten, josta h'ovat tehneet nuo hassut köysitikkaat, sen varastivat he jumala ties kuinka monta kertaa; ja jauhoja ja kynttilöitä ja kynttiläjalkoja ja lusikoita ja vanhan vuoteenlämmittäjän ja tuhansittain muita kapineita, joita en enää voi muistaakkaan, ja päälle päätteeksi uuden kattuunileninkini; ja minä ja Silas ja hyvät sisarenpoikani Tom ja Sid, me pidettiin vahtia yöt päivät, näkemättä heistä hiuskarvaakaan, kuulematta näpähystäkään. Ja sitten, voi hyvänen aika! luistavat he tiehensä ihan nenämme alta ja peijaavat meidät, eikä vain meitä, vaan myös noita ryöväreitä Indiaanein alueelta, ja lentävät matkaansa tuon neekerin kanssa, saamatta naarmuakaan — vaikka heill'on kintereillään kuustoista miestä ja kakskymmentäkaks koiraa! Onko semmosta koskaan kuultu tai nähty? Eihän ees aaveet olis tehneet tuota paremmin. Ja minä luulen, että n'oli aaveita — sillä, tehän tunnetta meidän koiramme, ja parempia koiria ei ole, ne ei osannu heidän jälilleen! Jos joku voi selittää sen asian, niin — enhän muuta pyydäkkään, en — —"
"Niin, kyllä s'on — —"
"No, mutt' en oo koskaan — —"
"Ja kotivarkaita vielä, onhan se — —"
"Herrai jestante varjele! Min' olisin pelästyny kuoliaaks — —"
"Pelästyny kuoliaaks! Niin, älkäähän sanoko muuta! Min' olin niin pelästynyt, että minä viimein en tohtinu maata enkä istua, sisar Ridgeway. Ja totta totisestikin aloin viimein pelätä, että he varastaisivat jonkun meistä. Se kuuluu kyllä hullulta nyt, kun on päivänaika; mutta silloin minä totta maar aattelin, että siellä nukkuvat nuo molemmat poika raukat ylhäällä yksinäisessä huoneessaan, ja jumala ties mitä voi tapahtua; ja viimein pelkäsin niin, että kapusin ylös ja lukitsin oven ulkoa. Sen totta tosin teinkin. Sillä mä aattelin että jos minä olisin poika ja nukkuisin siellä, niin — —"