Siihen hän vaikeni ja rupes vilkasemaan minuun, ikäänkuin vähän hämmästyneenä — ja minä tykkäsin ett' oli paras mennä kävelemään vähäsen.
Minä, nähkääs, aattelin itsekseni, että voisin paremmin selittää, miks'ei m'oltu huoneessamme sinä aamuna, jos menisin ulos vähän tuumiskelemaan asiaa. Ja myöhään illalla, kun kaikki vieraat olivat menneet, menin minä sisään ja kerroin hälle, että Sid ja minä oltiin pelästyneet melusta ja ampumisesta, ja, kun ovi oli lukittu, niin kavuttiin me alas pitkin ukonsyöttiä, sanoin mä, ja me loukattiin itsemme vähäsen, ja me ei enää koskaan tekis sillä viisin, sanoin mä. Ja sitten mä kerroin hälle kaikki mit' olin kertonut Silas enolle jo ennen; ja silloin hän sanoi antavansa meille anteeksi, koska mukamas pojat on aina poikia; ja sitten hän suuteli minua ja taputteli minua päälaelle ja istui hetken aikaa mietiskellen; ja yhtäkkiä hypähti hän ylös ja sanoi:
"Mutta, herra hallikkoon, nythän on kohta yö, ja Sid ei oo vielä tullut takasin! Mihin herran nimessä poika on joutunut?"
Minä juoksin ylös ja sanoin:
"Minä juoksen kaupunkiin häntä noutamaan."
"Ee-i, siit'ei tule mitään", sanoi hän. "Sinä pysyt kotona; siin'on kylliks, kun yks on hukassa. Jos hän ei oo kotona ennen illallista, saa eno mennä häntä hakemaan."
No, hän ei tullut illalliseksi; ja niinpä heti syötyämme eno lähti.
Hän tuli takasin kello kymmenen aikaan ja näytti jokseenkin levottomalta; ei ollut nähnyt jälkiäkään Tomista. Sally täti kävi hyvin levottomaksi; mutta Silas eno lohdutteli häntä sanoen, että pojat ovat aina poikia ja että hän kyllä olis kotona ennen aamiaista aivan eheänä. Mutta täti parka sanoi yhtäkaikki aikovansa valvoa vähän aikaa ja odottaa häntä ja pitää kynttilää palamassa ikkunassa, että hän sen näkis.
Ja kun mä sitten juoksin ylös huoneeseen ja menin nukkumaan, tuli hän sinne myös kynttilä kädessä ja sovitteli täkkiä hyvin päälleni ja oli niin hyvä ja herttanen mulle, että min' oikein häpesin enkä hirvinnyt katsoa häntä kasvoihin; ja sitten hän istui sängyn laidalle ja puheli kanssani kauvan aikaa ja sanoi, mikä kelpo poika Sid mukamas oli, eikä näkynyt tahtovan heretä puhumasta hänestä; ja hän kysyi multa moneen kertaan, luulinko mukamas minä, että poika parka kenties olis haavoittunut tai hukkunut ja nyt tällä haavaa kukaties makais jossain tuskissansa tai kuolleena — ja hän kun ei voinut häntä auttaa! ja hän itki, ja kyynelet tippuivat alas täkilleni. Minä sanoin hälle, ett'ei Sidillä ollut mitään hätää ja että hän aivan varmaan olis kotona aamulla; ja silloin hän tarttui käteeni ja suuteli minua ja pyysi mun sanoa nuo sanat uudestaan, koska ne mukamas tekivät hälle niin hyvää hänen kauheassa levottomuudessaan. Ja mennessään viimein pois, katseli hän niin turkkasen lempeästi minua silmiin ja sanoi:
"Min'en pane ovea lukkoon, Tom; mutta lupaathan mulle, ett'et mene mihinkään tän'yönä? Lupaathan sen, minun tähteni?"