"Peijakkaan viisas, s'on totta se. Hän ei mulle ollenkaan sanonut, että sin' olit täällä; sanoi vain että tulisin hänen kanssaan, niin saisin mukamas nähdä vesikäärmeitä. Jos jotain tapahtuu, hän kyllä pelastaa nahkansa. Hän saa sanoa, ett'ei koskaan ole nähnyt meitä yhdessä, ja sehän on totta."
Minun totta maar ei maita puhua pitkältä seuraavan päivän tapauksista. Kerron ne sentähden niin lyhyesti kuin voin. Minä heräsin päivän vaietessa ja olin juur kääntyä toiselle kyljelleni nukkuakseni jälleen, kun huomasin kuinka tavattoman hiljaista oli koko talossa — ei näkynyt kukaan olevan liikkeellä. S'oli aivan vastoin tavallista tapaa. Sitten huomasin että Buck jo oli noussut ylös ja mennyt. No, minäkin siis nousin, kovasti ihmeissäni, puin päälleni ja menin rappusia alas — ei ketään näkynyt; kaikki oli hiiren hiljaa. Ja ulkona sitten laita samoin. "Mitä tämä tietää?" tuumasin. Alaalla halkopinon luona tuli viimein Jack poika mulle vastaan. Hältä kysyin:
"Mikä nyt on?"
"Eikö hän sitä tiiä, Joggi herra?"
"En", sanoin mä, "en tiedä mitään."
"No, Jumala nähköön! Pröökynä Sofiahan on karannu tiehens! pistäny pillit pussiin. Hän pötki pois keskellä yötä — ei kukaan oikein tiiä mihin aikaan — pötki pois naimaan, ja kenen kanss? joo, nuoren Harvey Shepherdsonnin. Niin he sanovat ainaki. Herrasväki sai tietää sen puoli tuntia sitten — kenties vähä enemmän — ja voi, voi, mik' elämä siitä synty! Mikä kauhee melu pyssyillä ja hevosilla! Rouvasväki ratsasti pois hakemaan kokoon sukulaiset, ja vanaha Saul herra ja nuoret herrat ottivat pyssynsä ja ratsastivat jokivartta ylöspäin kaapatakseen kiinni nuoren herran ja ampuakseen hänet, ennenkun hän ennättäs joen yli Sofia pröökynän kanss. Voi, voi, mikä surkeus tästä mahtaa syntyä!"
"Ja Buck lähti menemään herättämättä minua."
"Niin kaiketikkin. Ne ei tahtonu että Joggi herra tulis sekotetuks juttuun. Mutta Buck herra latasi pyssynsä ku mies ja sano ampuvans ainaki yhyren Shepherdsonnin, vaikka henki menis. Ja sen mä luulenki hän tekee; niit' on niin paljo."
Minä juoksemaan jokivartta ylöspäin minkä varpaista lähti. Hetken päästä rupes kuulumaan pyssynpamauksia kaukaa. Saatuani näkyviini hirsimökin ja halkopinot höyrylaivalaiturilla, luikertelin puiden ja pensaiden väliin sopivaan paikkaan, josta näki hyvin. Siellä kiipesin muutamaan pumpulipuuhun, jok'oli taampana, ja istuin piiloon oksain väliin ja jäin odottamaan mitä tulis. Siinä oli muuan halkopino, neljä jalkaa korkea, aivan lähellä puuta, ja minä tuumasin ensinnä mennä piiloon sen taakse; mutta hyvä oli ett'en sitä tehnyt.
Hirsimökin edustalla oli avonainen paikka, ja siinä laukkasi hevosillaan neljä viis miestä eestakasin kiroten ja kiljuen; he koettivat näet saada ampua pari poikaa, jotka olit menneet suojaan halkopinon taakse höyrylaivalaiturilla — mutta he eivät saaneet heitä ammuttaviin. Niin pian kun joku tuli näkyviin joen puolella halkopinoa, sai hän kuulan nahkaansa. Mutta nuo molemmat pojat istuivat kyykkysillään, selkä selkää vasten, niin että voivat pitää vahtia kahtaalle.