Hän haalasi framille laukustaan pari kolme kummallista nuttua kartiinivaatteesta ja sanoi, että n'oli Richard kolmannen ja sen toisen junkkarin asepuvut, ja sitten veti hän siitä vielä pitkän valkosen yöpaidan ja varsin fiinin rynkätyn yömyssyn. Nyt tyyntyi kuningas ja näytti iloiselta; ja herttua otti kirjansa ja rupes lukemaan noita rooleja hirveän komealla tavalla, huiskuttaen käsivarsillaan ja polkien maata ja viskellen päätään ja korskuen kuin hevonen, näyttääkseen miten näitä rooleja piti ihmisille kuvata. Sitten hän antoi kirjan kuninkaalle sanoen, että hänen heti piti ruveta oppimaan rooliansa.
Siell' oli pikkanen kujakauppala, noin neljä virstaa alempana, poukamassa; ja puolisen jälkeen sanoi herttua nyt keksineensä keinon, miten voitais matkustaa päivälläkin ilman mitään vaaraa Jimin puolesta; ja hän lupas mennä sinne hankkimaan mitä tarvittais. Kuningas sanoi menevänsä mukaan, katsoakseen eikö sieltä lähtis hällekkin jotain tienestiä. Ja koska kaffimme oli lopussa, meinasi Jim, että minäkin voisin mennä heidän kanssaan ja ostaa vähäsen.
Tultuamme perille, ei näkynyt siellä mitään ihmisiä liikkeellä; kadut oli typö tyhjinä, kaikki kuollutta ja hiljaa kuin sunnuntaina. Viimein näimme me sairaan neekerin, joka hautoi itseään päivänpaisteessa muutamalla takapihalla, ja hän sanoi, että kaikki ihmiset, jotk'eivät olleet liian nuoria tai liian kipeitä tai liian vanhoja, olivat lähteneet muutamaan raamatunselitykseen, jota pidettiin kolmisen virstaa poispäin metsässä. Kuningas kysyi tietä sinne ja sanoi aikovansa koittaa, eikö siell'olis hälle jotain tekemistä, ja minä saisin tulla mukaan, jos mua halutti.
Herttua puolestaan sanoi vain hakevansa jotain kirjapainoa. Ja jo löysimmekin semmoisen; s'oli muutaman nikkariverstaan yläpuolella — nikkarit ja latojat ja painajat olit kaikki menneet tuonne kokoukseen, jättäen ovet seppo selälleen. Siell' oli kovin roskaista ja huiskinhaiskista, seinät täynnä mustepilkkuja ja kaikellaisia kuulutuksia, joiss' oli karanneiden neekerien ja hevosten kuvia, ja muuta romua. Herttua riisui takin päältään ja sanoi: "hyvä, nyt mulla on mitä tarvitsen." Ja sitten lähdettiin kuningas ja minä patikoimaan raamatunselitykseen.
Meiltä meni noin puoli tuntia sinne, ja hiki valui virtana pitkin nahkaamme, sillä olipa hirveän kuuma päivä. Siell' oli ainakin tuhat ihmistä ko'olla, koko seutukunnasta — viidenkolmatta virstan päästä. Metsä oli täynnä kärryjä ja hevosia liekassa melkein joka puusta; huiskuttivat häntäänsä kiivaasti, pitääkseen kärpäsiä kurissa. Siell' oli puiden välissä koko joukko avonaisia vajoja, joiden kattona oli havuoksat, ja niissä myytiin limonaatia ja piparkakkuja ja arpuuseja ja maistähkiä ja muuta senkaltaista.
Saarnat pidettiin samallaisten katosten alla; nämä olit vain isommat ja täynnä ihmisiä. Penkit oli tehty kahtia halaistuista hirsistä, joiden pyöreään parkkipuoleen oli porattu reiät seipäistä tehtyjä jalkoja varten; mitään selkänojaa niissä tietysti ei ollut. Saarnamies seisoi korkealla lavalla vajan toisessa päässä. Naisilla oli päässä rookat, ja muutamat heistä oli puettuna kotikutoisiin puolivilla-leninkeihin, toiset pumpulivaatteisiin ja jotkut nuoremmat kattuunihameisiin. Osa nuoria miehiä oli avojaloin, ja muutamilla lapsilla ei ollut muuta yllään kuin hurstipaita. Muutamat vanhemmat vaimot tikkasi sukkia, ja muutamat nuoret tytöt ja pojat kokivat kyllä panna suunsa kirkkosuuksi, mutt' iskivät kuitenkin alinomaa silmää toinen toisellen, muhahdellen makeasti salassa.
Ensi vajassa, johon me tultiin, kuningas ja minä, oli pappi juuri alkanut lukea virttä. Hän luki ääneensä kaks riviä erältään, ja sitten he kaikki veisaamaan sitä samaa; s'oli oikein juhlallista kuulla, kun heit' oli niin paljo ja kaikki veisasit niin kovaa kuin jaksoivat; sitten hän taas luki kaks riviä heille laulettavaksi — ja niin poispäin. Väki ikääskuin heräsi yhä enemmän ja lauloi yhä kovempaa; ja lopulta alkoi toiset ähkyä ja voihkaa, toiset huutaa ja ulvoa ilosta. Sitten alkoi pappi saarnata, ja se ei ollut mitään leikintekoa, sen mä sanon; hän karkasi lavan toisesta päästä toiseen, eestakasin kuin hätääntynyt hevonen, ja sitten hän kallistui eteenpäin lavan aidan yli — alinomaa huitoen käsivarsillaan ja huiskutellen koko ruumistaan ja ampuen ulos joka sanansa että paukkui; ja aina tavantakaa nosteli hän raamattuansa ravistellen sitä vihaisesti ja huusi: "Tämä on vaskikäärme erämaassa! Katsokaa sitä, te viheliäiset, ja eläkää!" Ja väkijoukko huusi: "Kunniaa! kunniaa! — A-aa-men!" Ja niin hän jauhoi jauhamistaan, ja väki ähkyi ja puhkui ja itki voimainsa takaa ja huusi aamentansa, — tällä viisin:
"Oi, tulkaa murheellisten penkille! tulkaa te synninorjat! (aamen!) tulkaa, te sairaat ja kärsiväiset! (aamen!) tulkaa, te rammat ja raajarikot ja sokeat! (aamen!) tulkaa, te köyhät ja tarvitsevaiset, jotk' ootte vajonneet kurjuuteen ja häpeään! (aa-aa-men!) tulkaa, te saastaiset, uupuneet ja synnillä raskautetut! — tulkaa murtuneella hengellä! tulkaa särkyneellä sydämmellä! tulkaa repaleissanne ja synnissänne ja liassanne! elämän vesi, joka puhdistaa synnistä, on vapaa kaikille, taivaan portti on avoinna ja seisoo seppo selällään — oi, astukaa sisään ja ottakaa vastaan rauha sieluillenne!" (aa-aa-men! kunniaa! Kunniaa! halleluijaa!)
Ja niin poispäin. Viimein ei enää voinut ollenkaan kuulla mitä pappi sanoi, kun he huusit ja parkuivat niin hirveästi. Toinen toisensa perästä joukosta nousi ylös ja tunkeutui kynsin hampain murheellisten penkille, kyynelten tulviessa pitkin poskiaan; ja kun kaikki murheelliset olit tulleet etummaisille penkeille ja sulloutuneet siinä yhteen läjään, niin he kaikki laulamaan ja ulvomaan ja viskautumaan alas nurmelle kuin hullut.
No, mitäs ollakkaan! Kuningas porhalsi sinne myöskin ja rupes heti huutamaan tuikeammin kuin kukaan muu; ja yhtäkkiä karkasi hän ylös lavalle, ja pappi pyysi hänen lausua pari sanaa seurakunnalle, ja hän oli heti valmis. Hän sanoi olevansa merirosvo — oli ollut merirosvo jo kolmekymmentä vuotta Intian valtamerellä mukamas, ja hänen joukkonsa oli melkosesti vähentynyt viime keväänä eräässä tappelussa, ja siksi oli hän tullut kotiin värvätäkseen lisää väkeä, sanoi hän; mutta hän kiitti nyt Jumalaa mukamas, koska hältä viime yönä oli varastettu kaikki rahat, niin että hänen vastikään oli täytynyt mennä maihin höyrylaivasta, jossa hän oli matkustanut mukamas, ja tulla tänne ilman penniäkään taskussaan; ja s'oli siunatuin hetki koko hänen elämässään, sanoi hän, koska hänestä tässä kokouksessa oli tullut ihka uusi ihminen mukamas ja hän nyt oli onnellinen ens kertaa eläissään; ja niin köyhä kuin olikin, niin oli hän päättänyt heti paikalla lähteä matkaan takasin Intian Valtamerelle, jossa hän aikoi käyttää loput elämästään kääntääkseen ne muut merirosvot parannuksen tielle; ja tähän toimeen hän kykenis paremmin kuin kukaan muu mukamas, koska hän tietysti hyvin tunsi kaikki merirosvot sillä merellä; ja vaikka hältä menis kauvan aikaa päästäkseen sinne, ilman rahatta kun oli tykkänään, niin hän kuitenki kerran tulis perille, ja joka kerta kuin hän sitten kääntäisi jonkun rosvon, sanois hän: "Älä kiitä minua, älä lue sitä minulle ansioksi, vaan kiitä rakkaita veljiä ja sisaria Pokevillen raamatunselityksessä, noita ihmiskunnan ystäviä ja hyväntekijöitä, ja kiitä erittäinkin sitä rakasta sielunpaimenta siellä, tuota parasta ystävää, mitä koskaan millään merirosvolla on ollut!"