Ja siinä hän sitten puhkes itkemään ulvomaan, ja koko seurakunta teki samoin. Samassa huusi sieltä joku: "kerätään hälle matkarahaa, kerätään, hyvät veljet ja sisaret!" No, puoli tusinaa heistä ryntäs heti ylös sitä tekemään, mutta sitten taas joku huusi: "Antaa hänen itse kiertää hatulla!" Sitä samaa sanoi pappikin ja kaikki muut.
No, kuningas hän kiertämään joukossa, vanha hattunsa kourassa; ja hän pyyhki silmännurkkiaan ja siunasi näitä ihmisiä ja ylisti heitä ja kiitti heitä siitä kun olivat hyviä noille köyhille merirosvoille siellä kaukana merellä; ja aina tavantakaa nousi paikaltaan joku kaunis tyttö, kyyneleet valuen pitkin poskiaan, ja astui hänen luokseen ja pyysi saada suudella häntä muistoksi, ja kernaasti hän suostui, ja muutamia heistä suuteli hän viis kuus kertaa yhteen mittaan — ja häntä pyydettiin jäämään heidän luokseen viikkokaudeksi, ja jokainen kutsui häntä asumaan heidän kodeissansa sanoen, että pitäisit sitä suurena kunniana; mutta hän sanoi, että kun tämä oli viimeinen kokouspäivä, niin hänestä ei enää olis mitään hyötyä täällä; ja sitä paitse hän ei saanut mitään rauhaa mukamas, ennenkun oli lähtenyt matkaan Intian merelle kääntämään merirosvoja.
Kun me tultiin takasin lautalle ja hän laski rahat, saatiin me nähdä, että kolehti oli tuottanut koko kaheksankymmentäseitsemän dollaria ja seitsemänkymmentäviis centtiä. Sen ohessa oli herra majesteetti tuonut mukanaan kolmenkannun-lekkerin viinaa, jonka hän löysi eräiden kärryjen alta kotimatkallamme metsän läpi. Hän sanoikin, että se päivä oli paras mitä hällä vielä tähän asti oli ollut lähetysammatin alalla; ja s'oli selvää, meinasi hän, että pakanat eivät vedä vertoja merirosvoille, kun tahdotaan lähetysystäviä hellittämään kukkaronnauhojaan.
Herttua puolestaan tykkäsi tehneensä hyvän affäärin, mutta nähdessään mikä saalis kuninkaalla oli muassaan, näkyi hän vähän nolostuvan. Hän oli siellä kirjapainossa, kaikkein ollessa poissa, latonut ja painanut talonpojille, joita siell' oli käynyt, pari kuulutusta varastetuista hevosista ja ottanut heiltä vastaan maksun, neljä dollaria. Sen ohessa oli hän ottanut vastaan ilmotuksia kymmenen dollarin, arvosta, jotka oli painettavat sanomalehteen ja joiden hinnan hän alensi neljään dollariin, jos he maksaisivat heti etukäteen — ja he maksoivat. Lehden tilaushinta oli kaks dollaria vuodelta, mutta hän otti vastaan kolme tilausta ja laski hinnan puoleen dollariin kultakin sillä ehdolla, että he maksaisit heti etukäteen; he tahtoivat maksaa perunoilla ja nauriilla, kuten tavallista, mutta hän sanoi, että hän vastikään oli vastaanottanut liikkeen ja laskenut hinnat niin alhaalle kuin suinkin mahdollista ja sentähden tahtoi ja tarvitsi selvää rahaa kassaansa. Viimein hän latoi pienen runo-pätkän, jonka hän itse oli keksinyt aivan omasta päästään — koko kolme värssyä — hyvin suloista ja surullista kaikki tyyni — ne alkoivat näin: "jaa, murjo, kylmä maailma, tään rinnan riutuneen" — ja hän jätti runon aivan valmiiksi ladottuna sanomalehteä varten eikä ottanut mitään vaivastaan. No, kaikkiaan oli hän niittänyt yheksän ja puoli dollaria, ja hän meinasi, että ne myös olit rehellisesti ansaittua rahaa.
Sitten näytti hän meille toisen pikku kapineen, jonka hän myös oli painanut — ottamatta siitä mitään maksua, se kun nyt oli meitä varten. S'oli tuommonen tavallinen kuulutus, jossa ensiksi oli karanneen neekerin kuva, joka kantoi nyyttyä kepin päässä olallaan, ja alla seisoi: "200 dollarin palkinto"; ja sitten tuli luettavana kertomus Jimistä, ihan säntilleen sopiva häneen tukasta varpaaseen; ja siinä sanottiin myös, että hän oli karannut St. Jaques'in maatilalta, joka mukamas oli viiskymmentä virstaa eteläänpäin New Orleansista, viime talvena ja luultavasti lähtenyt pohjoseen päin; ja se, joka ottais hänet kiinni ja toimittais hänet takasin, sais sen palkinnon ja kaikki kulungit sitä paitse.
"Ja nyt", sanoi herttua, "voidaan me tästä lähin matkustaa päivätkin, jos meidän lystää. Kun näemme jonkun tulevan, sidomme vain Jimin kädet ja jalat köydenpätkällä ja pistämme hänet mökkiin, ja sitten näytämme tämän kuulutuksen ja sanomme, että me otimme hänet kiinni yläjoella; ja kun me oltiin liian köyhiä matkustaaksemme höyrylaivassa, niin saimme me tämän lautan velaksi ystäviltä ja ollaan me nyt matkalla sinne etelään saadaksemme palkinnon. Tosin näyttäis se komeammalta, jos Jim olis oikein käsiraudoissa ja kolisevissa kahleissa, mutta se taas ei oikein sopis siihen juttuun, että me ollaan niin köyhiä. Ei siis nyt mitään ylöllisyyttä, hyvät herrat, vaan tytykäämme köydenpätkään. Sopusointu ennen kaikkea, kuten me sanotaan näyttämöllä." Me tykättiin kaikki, että herttua oli turkkasen terävä mies, ja nyt ei enää voinut olla mitään hätää, vaikka me kulettais päivälläkin. Ja me toivottiin päästä niin kauvas sinä yönä, ett'ei meille tulis mitään selkkausta sen sotkun tähden, jonka herttua oli saattanut aikaan siellä kirjapainossa ja joka varmaankin synnyttäis koko joukon melua tuossa pienessä kujakauppalassa — sitten voitais me matkustaa herroiksi, miten mielemme teki.
Me maattiin paikallamme ja oltiin hiljaa kello kymmeneen asti; mutta silloin lähdettiin me lauttoinemme matkaan ja pyrittiin poispäin niin hyvää vauhtia kuin päästiin; ja lyhtyä emme sytyttäneet ennenkun oltiin kylliks kaukana kaupungin näkyvistä.
Kun Jim kello neljän aikaan aamulla herätti minut vahtiin, sanoi hän:
"Kuules, Huck, luulekko sä että me saaraan enemmän kuninkaita vieraiksi tällä matkalla?"
"En, sitä min' en usko."