En yritä kuvata Boulognen metsää. En voi sitä kuvata. Se sanalla sanoen on kaunis, sivistynyt, rannaton, ihmeteltävä erämaa. Se on lumoava paikka. Nyt se on, voisi sanoa, itse Pariisissa, mutta siinä on mureneva vanha risti joka muistuttaa, ettei asian laita aina ole ollut niin. Risti on pystytetty paikalle, jossa neljännellätoista vuosisadalla eräs kuulu trubaduuri ryöstettiin ja murhattiin. Tässä puistossa se junkkari, jolla on se nimi, jota on mahdoton lausua, viime kevännä yritti pistoolilla ampua kuoliaaksi Venäjän tsaarin. Luoti sattui puuhun. Ferguson näytti meille paikan. Amerikassa tämä merkillinen puu olisi kaadettu ja unohdettu vähemmässä kuin viidessä vuodessa, mutta täällä se pyhitetään. Oppaat näyttävät sitä matkailijoille kahdeksansataa vuotta tämän jälkeen, ja kun se lahoo ja vanhuuttaan kaatuu, siirtävät he siihen toisen puun ja jatkavat samaa vanhaa juttua aivan kuin ennenkin. Soisin, että mekin voisimme maahamme tuoda hiukan tätä miellyttävää eurooppalaista kunnioitusta historiallisia esineitä kohtaan.
XV LUKU.
Ranskan kansallinen hautausmaa — Suurien vainajien joukossa — Onnettoman rakkauden hauta — Abelardin ja Heloisen historia — "Täällä puhutaan englantia" — "Täällä sekoitetaan amerikkalaisia juomia" — Keisarillisia kunnianosotuksia amerikkalaiselle — Grisetin liiallinen maine — Lähtö Pariisista — Vakaantunut mielipide naisten kauneudesta.
Hauskimpia retkiämme oli käynti Père la Chaisen kalmistossa, Ranskan kansallisella hautausmaalla, muutamain sen suurimpain ja parhaitten lasten kunnioitetussa lepopaikassa, monen miehen ja naisen viimeisessä kodissa, jolla ei ole ollut korkeita arvonimiä, vaan joka on oman voimansa, oman neronsa ansiosta mainetta saanut. Se on juhlallinen kaupunki kiertelevine katuineen ja vainajille rakennettuine marmoritemppeleineen ja huoneineen, jotka valkoisina loistavat reheväin lehväin ja raikkaitten kukkasten keskeltä. Eivät olekaan kaikki kaupungit yhtä taajaan asutut kuin tämä, eikä ole kaikkien muurien piirissä näin laajalta alaa. Vähän on missään kaupungissa palatseja, jotka olisivat yhtä siroja rakenteeltaan, yhtä runsaalla taiteella koristetut, yhtä kalliista aineesta rakennetut, yhtä täynnään suloa, yhtä kauniit.
Olimme seisoneet St. Denis'n vanhassa kirkossa, jossa hautain päällä makasi kolmekymmentä polvea kuninkaita ja kuningattaria marmoriin kuvattuna, ja vaikutus, jonka siitä saimme, oli hämmästyttävä ja suuri; omituiset asepuvut, vanhanaikaiset vaatetukset, rauhalliset kasvot, kaunopuheineen rukoukseen vastakkain asetetut kädet — se oli hämärän muinaisuuden näky. Tuntui omituiselta täten seisoa ja tavallaan katsella kasvoista kasvoihin vanhaa Dagobert I ja Klodvigia ja Kaarle Suurta, noita hämäriä suurenmoisia sankareita, noita haamuja, noita tuhannen vuoden taruolennoita! Kosketin sormellani heidän tomuttuneita kasvojaan, mutta Dagobert oli kuolleempi kuin ne kuusitoista vuosisataa, jotka ovat hänen ylitseen kulkeneet. Klodvig nukkui lujasti Kristuksen hyväksi tekemänsä työn jälkeen ja vanha Charlemagne uneksi edelleen urhoistaan, paladineistaan, verisestä Roncesvallesista, eikä vähääkään välittänyt minusta.
Père la Chaisenkin suuret nimet tekevät vaikutuksen, mutta se vaikutus on toisenlainen. Siellä kaikki koko ajan muistuttaa mieleen, että tämä paikka on pyhitetty jalommille ruhtinaille — sydämen ja neron ruhtinaille. Jokaista hengen lahjaa, jokaista ihmisluonnon jaloa piirrettä, jokaista korkeata alaa, jolle ihmiset voimansa omistavat, näyttää täällä edustavan kuulu nimi. Seuraus siitä on omituinen sekoitus. Davoust ja Massena, jotka vaikuttivat niin monen taistelutragedian ratkaisuun, ovat täällä, ja täällä on myös Rachel, joka näyttämötragedian alalla saavutti yhtä suuren maineen. Täällä lepää apotti Sicard — mykkäin ja kuurojen ensimmäinen suuri opettaja — mies, jonka sydän oli avoin jokaiselle onnettomalle ja joka pyhitti koko elämänsä onnettomain auttamiselle; ja vain lyhyen matkan päässä hänestä sai vihdoinkin levon ja rauhan marsalkka Ney, jonka myrskyiselle mielelle paras soitanto oli torven taistelupuhallus. Se mies, joka sai aikaan julkisen kaasuvalaistuksen, ja eräs toinen hyväntekijä, se, joka pani alulle perunanviljelyksen ja siten tuotti siunauksen miljoonille nälkää näkeville maanmiehilleen, he makaavat täällä, seuranaan Masseronon ruhtinas ja Taka-Intian maanpakoon tuotuja kuningattaria ja ruhtinaita. Kemisti Gay-Lussac, tähtitieteilijä Laplace, haavalääkäri Larrey, asianajaja Sèze ovat täällä ja heidän seuranaan ovat Talma, Bellini, Rubini, de Balzac, Beaumarchais, Béranger, Molière ja Lafontaine ja kymmeniä muita, joiden nimet ja arvokas työ ovat yhtä tunnetut sivistyksen etäisissä syrjäseuduissa kuin niiden kuninkaitten ja ruhtinaitten nimet, jotka St. Denis'n marmoriholveissa nukkuvat iäistä unta.
Mutta Père la Chaisen tuhansien hautain joukossa on yksi, jonka ohitse ei ainoakaan mies, nainen, nuorukainen tai impi kulje pysähtymättä sitä katsomaan. Se on Abelardin ja Heloisen hauta — hauta, jota on enemmän kunnioitettu, joka on laajemmalta tunnettu, josta on enemmän kirjoitettu ja runoiltu, jonka vuoksi enemmän itketty seitsemänsataa vuotta kuin ainoankaan toisen haudan vuoksi kristikunnassa vain Vapahtajan hautaa lukuunottamatta. Kaikki, jotka hautausmaalla käyvät, viivähtävät miettiväisinä sen luona; kaikki nuoret ottavat siitä lähtiessään jonkun muiston mukaansa; kaikki Pariisin nuorukaiset ja immet, joita vaivaa onneton rakkaus, tulevat haudalle suremaan ja huokailemaan; moni onneton rakastaja tulee tänne toivioretkelle etäisistäkin maakunnista itkemään ja valittamaan suruaan ja eternellejä ja kukkaumppuja uhraamalla ostamaan tämän haudan puhdistettujen henkien myötätunnon.
Menkää sinne milloin tahansa, aina tapaatte tällä haudalla jonkun suruaan valittamassa. Menkää sinne milloin tahansa, aina näette siellä näitä umppuvihkoja ja lakastumattomia eternellejä. Menkää sinne milloin tahansa, aina tapaatte siellä Marseillesta tulleen sorajunan korvaamassa, mitä ovat vieneet muistoesineitä anastavat vandaalit, joiden lempi on karille ajanut.
Mutta kuka oikeastaan tuntee Abelardin ja Heloisen historian? Niitä on sangen vähän. Nimet ovat jokaiselle tutut, mutta siinä onkin melkein kaikki. Sanomattomalla vaivalla olen tähän historiaan perehtynyt ja aion tässä kertoa sen, osaksi ilmaistakseni yleisölle rehellisen totuuden, osaksi vakuuttaakseni osalle tästä yleisöstä, että se on kuluttanut aivan hukkaan suuren määrän kauppansa tekevää tunnetta.