Kaikkialla käyvät tässä Faubourg St. Antoinessa kurjuus, köyhyys, pahe ja rikos käsi kädessä, ja joka puolelta tuijottaa tämä tosiasia kulkijaa kasvoihin. Täällä asuvat ne ihmiset, jotka aloittavat vallankumoukset. Aina kun on senkaltaista tekeillä, aina he ovat valmiina. Yhtä todellisella nautinnolla he rakentavat barrikaadin kuin leikkaavat joltain kurkun poikki tai heittävät ystävän Seineen. Nämä hurjan näköiset roistot ne silloin tällöin hyökkäävät Tuileriain upeitten salien kimppuun ja lähtevät joukolla Versaillesiin, kun kuningas on tilille vaadittava.

Mutta vastedes he eivät enää rakenna barrikaadeja eivätkä katukivillä nakkele sotamiesten päitä puhki. Louis Napoleon on pitänyt siitä huolta. Hän hävittää kaikki väärät kadut ja rakentaa niiden sijaan jaloja bulevardeja, jotka ovat suoria kuin nuoli — kujanteita, joita pitkin tykinluoti voi lentää päästä päähän tapaamatta mitään ihmislihaa ja ihmisluuta pahempaa estettä — bulevardeja, joiden komeissa rakennuksissa nälkiintyneet, tyytymättömät kapinanpuuhaajat eivät koskaan saa tyyssijaa juoniaan punoakseen. Viisi näistä suurista valtaväylistä säteilee yhdestä väljästä keskustasta — keskustasta, joka erinomaisesti soveltuu raskaan tykistön asemapaikaksi. Sillä paikalla oli roskaväen ennen tapana mellastaa, mutta tulevaisuudessa sen täytyy etsiä toisia paikkoja, mihin kokoontua. Ja tämä kekseliäs Napoleon laatii suurkaupunkiensa kadut asfaltista ja hiekasta, jotka muodostavat sileän, yhtenäisen peitteen. Rakentakootpa nyt jos voivat laakakivistä katusulkuja — käyköötpä nyt nupukivillä hänen majesteettinsa sotaväen kimppuun. En voi tuntea erikoista ystävyyttä entistä maanmiestäni Napoleon III kohtaan, varsinkaan tätä nykyä [kesäk. 19 p 1867 keisari Maximilian Mexikossa ammuttiin], kun mielikuvituksessani näen Maximilianin, hänen herkkäuskoisen uhrinsa, makaavan Mexikossa kylmänä ja jäykkänä ja hänen mielipuolen leskensä Ranskalaisessa hoitolassa hartaasti vuottelevan sitä tulijaa, joka ei koskaan tule — mutta minä ihailen hänen tarmoaan, hänen tyyntä itseluottamustaan, hänen sukkelaa älyään.

XVII LUKU.

Sota — Amerikan sotavoima voittanut — "Jälleen kotona" — Italia näkyvissä — "Palatsien kaupunki" — Genovan naisten kauneus — "Pätkäjääkärit" — Palatsien keskellä — Lahjakas opas — Kirkkokomeutta — "Naisilta pääsy kielletty" — Kuinka Genovassa eletään — Jykevää rakennustapaa — Vähän vanhaa historiaa — Hautoja 60.000:lle.

Paluumatkamme merelle sujui sangen hauskasti. Saimme kuulla, että laivallamme oli kolmena viimeisenä iltana vallinnut sotatila. Ensimmäisenä iltana olivat erään brittiläisen laivan merimiehet, rommigrogista hyvällä päällä, tulleet rantasillalle ja vaatineet meidän väkeämme tasaiseen tappeluun. Nämä suostuivat ilomielin, lähtivät rantasillalle ja saivat — osansa ratkaisemattomasta tappelusta. Poliisi korjasi huostaansa useita runneltuja ja verisiä jäseniä kummaltakin puolelta ja pisti heidät putkaan seuraavaan aamuun saakka. Toisena iltana brittiläiset pojat jälleen tulivat tappelua jatkamaan, mutta meidän miehemme olivat saaneet jyrkän käskyn pysyä laivassa ja poissa näkyvistä. Niin he tekivätkin, mutta piirittäjät kävivät yhä isoäänisemmiksi ja sättivät yhä pahemmin ja pahemmin, kun nyt selvään nähtiin (heidän mielestään), että meidän miehemme eivät uskaltaneet tulla ulos. Vihdoin he lähtivät tiehensä päästäen lopuksi suuren naurun ja syytäen suustaan loukkaavia haukkumasanoja. Kolmantena iltana he taas tulivat ja pitivät pahempaa suuta kuin koskaan ennen. He kuljeskelivat melkein tyhjällä rantasillalla edestakaisin ja syytivät meidän miehiämme vastaan kirouksia, rivouksia ja purevia pilkkasanoja. Sitä ei enää ihmisluonto voinut kestää. Päivystävä upseeri komensi miehemme maalle — sillä ohjeella, ettei pitänyt tapella. He hyökkäsivät brittiläisten kimppuun ja saivat loistavan voiton. Luultavasti minä en olisi virkkanut tästä sodasta mitään, jos se olisi toisin päättynyt. Minä matkustan oppiakseni ja muistan vielä, ettei Versaillesin tappelugallerioissa kuvattu ranskalaisten tappioita.

Oli kuin olisi tullut kotia, kun taas astuimme mukavaan laivaamme ja saimme poltella ja vetelehtiä sen vilpoisilla kansilla. Eikä se kuitenkaan tuntunut aivan kodilta, kun niin paljon perheen jäsenistä oli poissa. Kaipasimme muutamia miellyttäviä kasvoja, jotka olisimme tahtoneet nähdä päivällispöydässä, ja illalla oli korttiseuroissa aukkoja, joita ei voitu tyydyttävästi täyttää. "Moult" oli Englannissa, Jack Sveitsissä, Charley Espanjassa. Blucher oli lähtenyt ei kukaan tiennyt minne. Mutta olimme jälleen merellä, jälleen olivat tähdet ja ulapat katseltavanamme ja mietteisiin väljältä tilaa.

Aikanaan tuli Italian ranta näkyviin ja meidän seistessä kannella varhain kirkkaana kesäaamuna kohosi merestä Genovan komea kaupunki, heijastaen auringonvaloa sadoista palatseistaan.

Täällä me nykyään lepäämme — taikka oikeammin, täällä olemme koettaneet levätä vähän aikaa, mutta samalla juoksennelleet liian paljon saadaksemme tässä suhteessa paljoakaan aikaan.

Tänne jäisin mielelläni. En tahtoisi lähteä edemmä. Euroopassa ehkä voi olla kauniimpia naisia, mutta minä sitä epäilen. Genovan väkiluku on 120,000; kaksikolmannesta tästä luvusta näyttää olevan naisia ja ainakin kaksikolmannesta naisista on kauniita. Ne ovat niin sirosti, niin aistikkaasti puettuja, niin suloisia kuin yleensä voivat olematta enkeleitä. Enkelit eivät taidakaan olla aistikkaasti puettuja. Eivät ainakaan ne, joita kuvissa näkee, — niillä ei ole muuta kuin siivet. Mutta nämä Genovan naiset todella näyttävät viehättäviltä. Nuorista neitosista useimmat ovat puettuina valkoiseen pilveen kiireestä kantapäähän, vaikka on paljon niitäkin, jotka itseään runsaamminkin koristelevat. Yhdeksällä kymmenesosalla ei päässään ole muuta kuin jonkinlainen kevyt huntu, joka valkoisena utuna valuu heidän selkäänsä. He ovat sangen hyvännäköisiä ja monella on siniset silmät, mutta mustat ja haaveilevan tummanruskeat ovat kuitenkin tavallisimmat.

Genovan naisilla ja herroilla on hauska tapa kuudesta yhdeksään illalla kävellä suuressa puistossa, joka on erään mäen päällä keskellä kaupunkia, ja sitten läheisessä puutarhassa syödä tunti tai pari hyytelöä. Kävimme tässä puistossa sunnuntai-iltana. Siellä oli koolla parituhatta henkeä, enimmäkseen nuoria naisia ja herroja. Herrat olivat puetut Pariisin kaikkein uusimman muodin mukaan, ja naisten hameet välkkyivät puitten seasta kuin lumihiutaleet. Yleisö kulki ympäri puistoa suuressa jonossa. Soittokunnat soittivat, suihkulähteet säestivät; kuu ja kaasulamput valaisivat ihmisliikettä ja kaiken kaikkiaan se oli sangen loistava ja vilkas kuva. Katsoin kasvoihin jokaista naista, joka sivuitsemme kulki, ja mielestäni ne kaikki olivat kauniita. En ollut milloinkaan ennen nähnyt moista kauneus tulvaa. En voi käsittää, kuinka mies, jolla olisi vain tavallinen päätöskyky, voisi täällä mennä naimisiin, sillä ennenkuin hän olisi ennättänyt päätöstään tehdä, olisi hän jo rakastunut johonkin toiseen.