Suurena tekijänä Comon viehättävyydessä ovat nuo somain talojen ja puutarhain ryhmät, joita on taajassa rannoilla ja vuoririnteillä. Ne näyttävät niin viihdykkäiltä ja kodikkailta, ja kun iltamyöhällä kaikki näyttää uinuvan ja vesperkellojen soitto hiipii yli veden, niin tuntuu melkein siltä kuin ei missään muualla kuin Comon rannoilla voisi olla näin rauhallista levon paratiisia.
Akkunastani täältä Bellaggiosta katselen nyt järven toista puolta, ja se on kaunis kuin taulu. Uurteinen, ryppyinen jyrkänne kohoo tuhannenkahdeksansadan jalan korkeuteen; pienoisella penkillään istuu sen mahtavalla seinämällä korkealla puolitiessä kirkko kiinni kuin lumihiutale eikä näytä olevan pääskyn pesää suurempi. Vuorenseinämän juurta paartaa satakunta oranssilehtoa ja puutarhaa, joiden uumenista valkoisia asumuksia pilkottaa. Rannassa kelluu joutilaana kolme tai neljä gondolaa — ja järven sileä peili jäljentää vuoren, kappelin, talot, lehdot ja veneet niin kuulakkaasti ja selvästi, että tuskin huomaa, missä todellisuus päättyy, missä kuvastus alkaa!
Taulun ympäristötkin ovat ihanat. Mailin päässä pistää järveen lehtokirjainen niemi kuvastaen palatsiaan sen sinisiin syvyyksiin. Järven keskellä leikkaa vene hohtavaa pintaa, jättäen jälkeensä pitkän piirron kuin valonsäteen. Etäämmillä vuorilla uinailee purppuraista auerta hienona huntuna. Etäällä vastakkaisella suunnalla sulkee järven myllertelevä paljous vuoritorneja ja vihantia rinteitä ja laaksoja, ja tässä todella etäisyys kohentaa näköalan viehätystä — sillä tälle leveälle kankaalle ovat aurinko ja pilvet ja mehevän mehevä ilma sulattaneet yhteen tuhansia värivivahduksia ja sen pinnalla ajelehtivat kalvomaiset valot ja varjot tunnista tuntiin ja valavat sille kauneuden, joka on kuin kajastusta jumalten asunnoilta. Arvelematta tämä on herkullisin näköala, mitä vielä olemme nähneet.
Viime yönä oli näköala hyvin omituinen ja maalauksellinen. Vastakkaisella puolella järveen kuvastui vuorenhuippuja ja puita ja lumivalkoisia huoneita ihmeteltävän selvästi, ja valovirtoja sädehti monesta etäisestä akkunasta kauas yli tyynten vetten. Tällä puolella, aivan lähellä, paistoi suuria, kuutamossa lumivalkoisia taloja sankoista lehvistöistä, jotka mustina ja muodottomina lepäsivät vuorenseinämän luomassa varjossa — ja alhaalla järven kalvoon kuvautui uskollisesti tämän haaveellisen näyn joka piirre.
Tänään olemme istuskelleet erään herttuallisen tilan ihmeteltävässä puutarhassa — mutta taisi jo tulla kuvailluksi riittämään saakka.
Comossa epäilemättä on kirkkaampi vesi kuin hyvin monessa muussa järvessä, mutta kuinka sameata senkin vesi on Tahoe-järven ihmeteltävään läpinäkyväisyyteen verraten! Tarkoitan Tahoen pohjoisrannikkoa, jossa voi lukea taimenen suomut sadankahdeksankymmenen jalan syvyyteen. Olen koettanut saada tämän väitteen kaupan täällä al pari, mutta huonolla menestyksellä — minun on sen vuoksi täytynyt luovuttaa se viidenkymmenen prosentin alennuksella. Sillä hinnalla se on johonkuhun mennyt; ehkä se menee lukijaan samoilla ehdoilla — yhdeksänkymmentä jalkaa sadanjakahdeksankymmenen asemesta. Mutta muistakoon jokainen, että nämä ovat pakkoehtoja — pakkohuutokauppahintoja. Mitä minuun yksityisesti tulee, en tingi i:n pilkkuakaan alkuperäisestä väitteestäni, että nimittäin tuossa kummasti isontavassa vedessä todella voi lukea taimenen suomut (isokokoisen taimenen) sadankahdeksankymmenen jalan syvyydessä — moni näkee joka kiven nokareen mitä pohjassa on. Puhutaan siitä, kuinka kirkasta vesi on Mexicon lahdessa Acapulcon kohdalla, mutta omasta kokemuksestani tiedän, ettei se ole ollenkaan verrattavissa siihen veteen, josta tässä puhun. Olen Tahoesta onkinut taimenia ja kahdeksankymmenenneljän jalan mittasyvyydessä olen nähnyt niiden koskettelevan täkyä kuonollaan ja nähnyt kiduksien aukenevan ja sulkeutuvan. Kuivassa ilmassa tuskin olisin edes nähnytkään taimenta niin pitkän matkan päästä.
Kun hengessäni siirryn taapäin ja johdan mieleeni tuon jalon järven, joka lepää lumihuippujen keskellä kuudentuhannen jalan korkeudessa merestä, vahvistuu minussa taas lujaksi se vakaumus, että Como näyttäisi vain hämmästyneeltä pieneltä hoviherralta tämän juhlallisen valtiaan rinnalla.
Surut ja kova onni kohdatkoon lainsäätäjiä, jotka vielä vuodesta vuoteen sallivat Tahoen pitää epämusikaalisen liikanimensä! Tahoe! Kuuluuko tämä kristilliseltä, maalauksellisilta rannoilta, ylevyydeltä! Tahoe nimenä järvellä, joka on ylhäällä pilvissä; järvellä, jolla on luonnetta, joka sen osoittaa toisin ajoin juhlallisella tyyneydellään, toisin ajoin rajuilla myrskyillä; järvellä, jonka kuninkaallista eristymistä vartioi ketju huurreotsaisia vahtikukkuloita, kohoten yhdeksäntuhatta jalkaa yli tasaisen maailman; järvellä, jonka joka haahmo on vaikuttava, jonka kaikki omistukset ovat kauniita, jonka yksinäinen majesteettisuus on kuin kuva jumaluudesta.
Tahoe merkitsee heinäsirkkaa. Se merkitsee heinäsirkkarokkaa; se on intiaanilainen ja intiaanilaisluontoinen sana. Toiset sanovat olevan piuten, toiset kaivajain kieltä. Minä puolestani olen varma siitä, että nimen antoivat kaivajat — nuo alhaiset villit, jotka paistavat kuolleet omaisensa, sitten sekoittavat ihmisrasvaan ja luitten tuhkaan tervaa ja sivelevät sitä paksulta yli päänsä, otsansa ja korvansa ja kulkevat sitten mäillä naukumassa ja sanovat sitä suremiseksi. Nämä jalot olennot ne antoivat tuolle järvelle nimen.
Como on vähän syvempi kuin Tahoe, jos täkäläiset ihmiset puhuvat totta. He väittävät sen olevan tuhatkahdeksansataa jalkaa syvän tällä kohdalla, mutta sen sini ei näytä olevan siksi syvää. Tahoe on keskeltä tuhannen viidensadan ja viidenkolmatta jalan syvyinen valtion geologien mittauksen mukaan. Tätä kaupunkia vastapäätä olevan suuren kukkulan sanotaan olevan viidentuhannen jalan korkuisen; mutta olen melkein varma siitä, että mitta sitä mitattaessa luiskahti. Järvi on tältä kohdalta mailin levyinen ja pysyy näin leveänä tästä pohjoispäähänsä saakka — sinne on matkaa kuusitoista mailia; tästä eteläpäähänsä — noin viidentoista mailin matkan — se ei luullakseni miltään kohdalta ole puolenkaan mailin levyinen. Sen lumipeitteiset vuoret, joista niin paljon puhutaan, näkyvät vain toisinaan ja silloin vasta etäisyydessä — Alpit. Tahoe on kymmenestä kahdeksaantoista mailiin leveä ja vuoret sulkevat sen helmaansa kuin seinä. Niiden huipuilta ei lumi kesälläkään koskaan katoa. Yksi seikka siinä on sangen omituinen: sen pinnalle ei koskaan muodostu hiventäkään jäätä, vaikka samassa vuoristossa on alempana ja lämpimämmässä ilmastossa toisia järviä, jotka talvella jäätyvät kauttaaltaan.