Palasimme Konstantinopoliin ja vietettyämme päivän tai pari uuvuttavassa retkeilyssä pitkin kaupunkia ja kajikilla soutelussa Kultaisella sarvella lähdimme taas matkaa jatkamaan. Laskimme Marmarameren halki Dardanelleihin ja ohjasimme sitten uuteen maahan — ainakin meille uuteen — Aasiaan. Tähän saakka olimme siihen tutustuneet vain hyvän-päivän verran tehdessämme huviretkiä Skutariin ja sen ympäristöön.
Kuljimme Lemnoksen ja Mytilenen välitse ja näimme ne — samoin kuin olimme nähneet Elban ja Balearien saaretkin — vain kookkaina hahmoina, etäisyyden vienontavain autereitten verhoamina — kuin valaskaloina sumussa. Sitten suuntasimme kulkumme etelää kohti ja aloimme lukea tuloamme varten kuuluun Smyrnaan.
Kaikkina päivän ja yön hetkinä huvittelivat merimiehet kanssissa itseään ja meille tuottivat harmia sillä, että tekivät pilaa meidän käynnistämme keisarillisten luona. Keisarille antamamme adressin johdanto kuului seuraavasti:
"Olemme kourallinen yksityisiä Amerikan kansalaisia, jotka matkustamme vain virkistykseksemme — ja vaatimattomasti, kuten epäviralliseen asemaamme kuuluu — eikä meillä sen vuoksi ole esitettävänä minkäänlaista puolustusta siihen, että tulemme Teidän Majesteettinne eteen, kuin halumme esiintuoda kiitollisuuden tunteemme sen valtakunnan herralle, joka valtakunta myötä- ja vastoinkäymisessä on ollut sen maan vankka ystävä, jota niin rakastamme."
Kolmas kokki, kruununa kiiltävä peltikannu ja keisarillisena verhonaan rasvalänteistä ja kahvitahroista pilkullinen pöytäliina ja kädessään valtikka, joka kummasti muistutti kauhaa, asteli ränstynyttä mattoa pitkin ja istahti ankkurivintturille, lentävästä tyrskystä huolimatta. Hänen tervaiset ja säiden ahavoittamat kamariherransa, herttuansa ja lordiyliamiraalinsa asettuivat hänen ympärilleen puettuina niin juhlallisesti kuin vanhoilla presenningeillä ja purjeen riekaleilla oli mahdollista. Sitten vieraileva "lomavahti", muutettuaan itsensä sulottomiksi rouviksi ja kömpelöiksi pyhiinvaeltajiksi törkeästi jäljiteltyine niskaputouksineen, vannehameineen, valkoisine hansikkailleen ja hännystakkineen, juhlallisesti nousi kannelle ja syvään kumartaen esitti yhdistelmän monimutkaisia ja mitä ihmeellisimpiä hymyjä, joita harva hallitsija olisi voinut katsella pakahtumatta. Sitten valekonsuli, kalkkivedellä maalattu kansijätkä, veti esiin töhryisen paperirepaleen ja alkoi vaivalla lukea:
"Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen, Aleksanteri II:lle, Venäjän
Keisarille:
"Olemme kourallinen yksityisiä Amerikan kansalaisia, jotka matkustamme vain virkistykseksemme — ja vaatimattomasti, kuten epäviralliseen asemaamme kuuluu — eikä meillä sen vuoksi ole esitettävänä minkäänlaista puolustusta siihen, että tulemme Teidän Majesteettinne eteen —"
Keisari: — "No mitä pirua te sitten tulitte?"
— "Kuin halumme esiintuoda kiitollisuuden tunteemme sen valtakunnan herralle, joka —"
Keisari: — "Ah, h——ttiin koko adressi! — lukekaa se poliisille. Hovimestari, viekää nämä ihmiset veljieni suuriruhtinaitten luo ja antakaa heille kelpo ateria. Adieu! Olen onnellinen — olen hyvilläni — olen ihastunut — olen ikävystynyt. Adieu, adieu — paidjom! Palatsin ylikamariherra lukekoon kaikki irtaimet arvoesineet, mitä taloon kuuluu."