Kuvauksensa hän päättää meluisalla leikillisyyden purkauksella, joka muodostaa sangen vaikuttavan vastakohdan äidin ja lasten surulle.
Vielä yksi kappale:
"Sitten jälleen kumarsin pääni. Ei ole häpeä itkeä Palestiinassa. Minä itkin nähdessäni Jerusalemin, minä itkin maatessani Betlehemissä tähtien valossa, minä itkin Galilean siunatuilla rannoilla. Käteni ei vähemmän lujasti pitänyt kiinni ohjaksista, sormeni ei värissyt pistoolini liipasimella ratsastaessani sinisen meren rannalla se oikeassa kädessäni (itkien). Nuo kyyneleet eivät samentaneet silmiäni, eivätkä mitenkään heikontaneet sydäntäni. Sulkekoon, ken mielenliikutustani pilkkaa, tässä tämän niteen, sillä vähänpä hän löytää mielensä mukaista matkustuksistani Pyhässä maassa."
Huomaan, että olen Grimesin kirjasta puhunut kylläkin laajasti. On kuitenkin aivan oikeutettua ja paikallaan puhua siitä, sillä "Vaelluksia Palestiinassa" on edustava kirja — se edustaa kokonaista luokkaa Palestiinan kirjoja — ja sen arvostelu on samalla niiden kaikkienkin arvostelua. Ja koska niitä käsittelen kaikin puolin edustavassa teoksessa, olen nähnyt parhaaksi mainita sekä kirjan että sen kirjoittajan keksaistuilla nimillä. Ehkä joka tapauksessa on hienotunteisempaa menetellä niin.
XX LUKU.
Vapahtajan lapsuus — Vakaiden pyhiinvaeltajain sopimattomia ilveitä
— Endorin noidan koti — Nain — Tavallinen itämaalainen näky —
Piplian vertauskuvat käyvät yhä ymmärrettävämmiksi — Shunemin ihme
— "Erämaan vapaa poika" — Nabotin viinamäki — Gideonin voitto —
Samaria ja sen kuulu piiritys.
Nasaret on ihmeteltävän mielenkiintoinen, sillä tämä kaupunki tuntuu siltä, kuin olisi se aivan semmoisenaan säilynyt siitä kun Jeesus siitä erosi, ja huomaamattaan hokee matkamies itsekseen kaiken aikaa: "Poika Jeesus on seisonut tällä ovella — leikkinyt tällä kadulla — kosketellut käsillään näitä kiviä — kiipeillyt näillä liituvuorilla:" Jokainen, joka taidolla kirjoittaa kirjan Jeesuksen lapsuudesta, kirjoittaa kirjan, jota nuoret ja vanhat lukevat yhtä vilkkaalla mielenkiinnolla. Päättelen niin siitä, että Nasaret meitä viehätti paljon enemmän kuin mitkään Kapernaumiin ja Galilean mereen liittyvät seikat. Galilean meren ääressä seistessäni en voinut muodostaa muuta kuin epämääräisen, etäisen käsityksen siitä majesteetillisestä Henkilöstä, joka aaltojen harjoilla käveli kuin kovalla maalla ja joka kosketti kuolleihin ja sai heidät nousemaan ylös ja puhumaan. Muistiinpanoistani luin nyt uudella mielenkiinnolla muutamia lukujen päällekirjoituksia, jotka olin koonnut eräästä v. 1621 painetusta apokryfisen Uuden testamentin painoksesta.
"Kristus, jota noitain mykäksi loitsima morsian suutelee, parantaa hänet. Vesi, jolla Kristus-lapsi oli pesty, parantaa spitaalitautisen tytön, joka rupeaa Joosefille ja Marialle palvelijaksi. Spitaalitautinen prinssi paranee samalla tavalla.
"Nuorukainen, joka on noiduttu ja muutettu muuliksi, paranee ihmeen kautta, kun Vapahtaja-lapsukainen nostetaan hänen selkäänsä, ja nai spitaalitaudista parantuneen tytön. Jonka jälkeen läsnä olevat ylistävät Jumalaa.
"16 luku. Kristus ihmeen kautta laajentaa tai supistaa ovia, maitoastioita, seuloja tai laatikoita, joita Joosef, joka ei ole puusepän ammatissaan taitava, ei ole kunnolla tehnyt. Jerusalemin kuningas tilaa Joosefilta valtaistuimen. Joosef tekee sitä kaksi vuotta ja tekee sen kaksi vaaksaa liian lyhyeksi. Kuninkaan vihastuessa hänelle Jeesus lohduttaa häntä — käskee häntä vetämään valtaistuimen toisesta sivusta ja vetää itse toisesta ja valtaistuin saa oikeat suhteet.