Olimme hyvillämme siitä, että olimme nähneet sen maan, joka oli sivistyksen äiti — joka opetti kreikkalaisille tiedon alkeet ja Kreikan kautta Roomalle, Rooman kautta koko maailmalle, sen maan, joka olisi voinut opettaa ihmisyyttä ja sivistystä israelin onnettomille lapsille, mutta salli heidän poistua rajainsa yli ei paljoakaan raakalaisia parempina. Olimme hyvillämme siitä, että olimme nähneet tämän maan, jolla oli valistunut uskonto ja ikuiset tulevaisuuden palkat ja rangaistukset, vaikkei edes israelilaisten uskonto käsittänyt tulevaisuuden lupausta. Olimme hyvillämme nähtyämme sen maan, joka tunsi lasin kolmetuhatta vuotta ennenkuin Englanti ja jossa osattiin sille maalata paremmin kuin nykyään missään. Sen maan, jossa kolmetuhatta vuotta takaperin lääketieteestä ja haavain parantamisesta tiedettiin melkein kaikki, mitä tiede on viime aikoina selville saanut, jolla oli kaikki ne omituiset haavalääkärikojeet, jotka tiede on muka keksinyt meidän ajallamme, joka oli korkealle kehittänyt tuhatkunnan edistyneen sivistyksen ylellisyystavaraa ja käytäntöesinettä, mitä me nykyaikoina olemme vähitellen saaneet kehitetyiksi ja väitämme uutuuksiksi, jolla oli paperia jos kuinka monta vuosisataa ennen kuin me siitä uneksuimmekaan — ja hiusputous niskassa, ennenkuin meidän naisemme olivat niitä ajatelleetkaan, joilla oli täydellinen kansakoululaitos niin kauan ennen kuin me olemme voineet kerskata saavutuksistamme tällä alalla, että se tuntuu iankaikkisen etäiseltä; joka balsamoi kuolleet siten, että liha kävi melkein kuolemattomaksi — jota taitoa me emme taida; jonka rakentamat temppelit uhmaavat ajan hammasta ja ivaten hymyilevät meidän kiitetyille pienille rakennusihmeillemme; tuon vanhan maan, joka tiesi kaikki mitä me tiedämme ja ehkä enemmänkin, joka vaelsi sivistyksen leveätä valtatietä luomisen harmaassa aamuhämärässä jo niin monen monet aikakaudet ennen meidän syntymistämme; joka jätti ylevän valistuneen mielen leiman sfinksin ikuiselle otsalle saattamaan häpeään kaikki pilkkaajat, jotka, maan kaikkien muitten todistuksien hävittyä, ehkä koettavat maailmalle uskotella, että keisarillinen Egypti korkean maineensa aikoina haparoi pimeässä.
XXVIII LUKU.
Matkalla kotia — Väsähtynyt muistokirja — Pojan päiväkirja — Vanha
Espanja.
Olimme jälleen merellä, sangen pitkä matka edessämme — meidän kun piti kulkea Levantti päästä päähän, koko varsinainen Välimeri päästä päähän ja sitten koko leveän Atlantin poikki — monen viikon matka. Itsestämme vakaannuimme hyvin hitaaseen koturielämänlaatuun ja päätimme olla hiljaista, mallikelpoista väkeä, emmekä enää harhailla pariin-, kolmeenkymmeneen päivään. Emme ainakaan pitemmältä kuin laivan kokasta perään. Tämä oli sangen viihdyttävä tulevaisuudenkuva, sillä olimme uupuneet ja kaipasimme pitkää lepoa.
Olimme nyt kaikki laiskoja ja kyllästyneitä, kuten muistikirjani laihat lisäykset (jotka minulle olivat niin varma osoittaja mielentilastani) todistavat. Miten tyhmä kapine muistikirjasta sentään tulee merellä. Olkaa hyvä, päättäkää itse:
"Sunnuntaina — Jumalanpalvelus kuten tavallisesti, neljän lasin aikaan. Jumalanpalveluksia illallakin. Korttia ei lyöty.
"Maanantaina — Kaunis päivä, mutta satoi rankasti. Eläimet, jotka ostettiin Aleksandriasta pihviksi, olisi tehtävä kattopäreiksi. Taikka lihoitettava. Niiden lanteilla vesi muodostaa syviä lätäköitä. Ja sinne tänne pitkin selkääkin. Hyvä, etteivät ole lehmiä — se vuotaisi sisään ja pilaisi maidon. Syyrialainen kotka parka näyttää sateessa sangen surkealta ja nololta istuessaan ankkuri vintturilla. Sillä näyttää olevan merimatkoista oma mielipiteensä, ja jos se lausuttaisiin sanoiksi ja sanat muutettaisiin kiinteiksi kappaleiksi, niin voisi niillä luultavasti tukkia maailman suurimmankin virran.
"Tiistaina — Jossain Maltan saaren lähettyvillä. Emme voi poiketa sinne. Kolera. Sää sangen myrskyistä. Paljon matkustajia merikipeinä ja näkymättöminä.
"Keskiviikkona — Sää yhä edelleenkin kovin paha. Myrsky puhalsi merelle kaksi maalintua ja ne tulivat laivaan. Muuan haukkakin tuli tuulen mukana. Se kierteli ja kaarteli laivan ympäri ja halusi istahtaa, mutta pelkäsi ihmisiä. Se oli kuitenkin niin uupunut, että sen täytyi istahtaa lopulta, ellei tahtonut tuhoutua. Moneen kertaan se istahti etumaston päähän ja yhtä monta kertaa tuuli puhalsi sen pois. Lopulta Harris sai sen kiinni. Meri täynnään lentokaloja. Niitä kohoilee kolminsadoin samalla kertaa ja liidettyään salaman nopeudella aallonharjain poikki pari kolmesataa jalkaa putoavat alas ja katoavat.
"Torstaina. — Ankkuroimme Algierissa, Afrikassa. Kaunis kaupunki, kaunis vihanta kukkulamaisema sen takana. Olimme siellä puolen päivää ja lähdimme sitten pois. Emme saaneet lupaa lähteä maihin, vaikka terveydentila laivallamme oli moitteeton. Pelkäsivät Egyptin ruttoa ja koleraa.