Kävimme tuhannen ja yhden patsaan huoneessa. En tiedä, miksi se alkuaan oli tarkoitettu, mutta sanovat sen rakennetun vesisäiliöksi. Se on keskellä Konstantinopolia. Paljaan paikan keskeltä lähtee maan alle kiviportaat ja kun olette ne astuneet, niin olette perillä, neljäkymmentä jalkaa maan alla, ympärillänne oikea aarniometsä pitkiä hoikkia graniittipylväitä, jotka ovat bysanttilaista tyyliä. Asettukaa mihin tahansa, muuttakaa paikkaanne kuinka monesti tahansa, aina olette keskusta, josta säteilee toistakymmentä holvitietä ja pylväskäytävää kadotakseen etäisyyteen ja paikan synkkään puolihämärään. Tässä vanhassa kuivuneessa säiliössä oleskelee nykyään muutamia aavemaisia silkinkehrääjiä ja eräs heistä osoitti minulle ristiä, joka oli hakattu korkealle erään pylvään varteen. Luullakseni hän tarkoitti, että minun piti ymmärtää sen olleen siinä jo ennen turkkilaisten tuloa ja minusta hän huomautti jotain siihen suuntaan. Mutta hänen puheessaan näyttää olleen jotain vikaa, koska en häntä ymmärtänyt. (Yksinkertaisuudessani en silloin tullut esittäneeksi mitään häiritseviä kysymyksiä, mutta nyt juolahtaa mieleeni, että ehkä se vanha silkkimato olikin itse uurtanut tuon ristin siinä mielessä, että siitä vielä koituisi tulolähde.)

Riisuimme kengät jalasta ja menimme sulttaani Mahmudin marmoriseen mausoleoon. Mahmudin hauta oli peitetty mustalla samettivaipalla, joka oli hopealla kauniisti kirjailtu. Sen ympärillä oli hopeiset kaiteet. Sivuilla ja kulmilla oli hopeiset kynttilänjalat, jotka lienevät painaneet enemmän kuin satakunnan naulaa, ja niissä oli kynttilät, jotka olivat miehen säären vahvuiset. Arkun päällä oli tessi, johon oli kiinnitetty kaunis timanttikoriste — muuan vartijoista sanoi sen maksaneen satatuhatta puntaa. Tohtori sanoi, että mahtaisi olla kovin lohdullista olla ruumis ja maata tämmöisen timantin alla.

Kävimme me tietysti Stambulin suuressa basaarissa enkä tahdo sitä sen enempää kuvata kuin sanoa, että se on suunnaton pesä pieniä puoteja — eikö niitä liene tuhansia — jotka kaikki ovat saman katon alla ja holvikatollisten kapeitten katujen jakelema lukemattomiksi pieniksi korttereiksi. Yhdellä kadulla on vain yhtä erikoista kauppatavaraa, toisella toista ja niin edelleen. Kun haluatte ostaa kenkäparin, on siinä kadun mitta valitsemisen varaa — ei tarvitse kävellä itseään uuvuksiin paikasta paikkaan eri puodeista valitsemaan. Sama on silkkien, vanhain esineitten, saalien y.m. laita. Basaarissa on alati ahtamalla väkeä, ja kun idän iloisenvärisiä tuotteita on runsaasti levällään joka puodin edessä, on Stambulin suuri basaari todella niitä nähtävyyksiä, joita kannattaa käydä katsomassa. Se on täynnään elämää ja hyörinää ja kaupantekoa, likaa, kerjäläisiä, aaseja, luikkaavia kulkukauppiaita, kantajia, dervishejä, ylhäisiä turkkilaisia, jotka käyvät ostoksilla, kreikkalaisia ja kummannäköisiä ja kummapukuisia muhammedilaisia vuoristoista ja etäisistä maakunnista — ja se ainoa haju, jota ei tunnu isossa basaarissa, on hyvä haju, vaikka minkälainen.

III LUKU.

Siveyden ja viskyn puute — Tyttömarkkinat — Kauppasiveys — Konstantinopolin parjatut koirat — Sanomalehdentoimittamisen ilot Turkissa — Kekseliäitä italialaisia sanomalehtimiehiä — Ei meille turkkilaisia lunsheja — Turkkilainen sauna petosta — Nargili petosta — Minut höylätään — Turkkilainen kahvi petosta.

Moskeijoja on paljon, kirkkoja on paljon, hautausmaita on paljon, mutta siveyttä ja viskyä on vähän. Juomasta kieltää muhammedilaisia koraani, ja luontaiset vaistot estävät heitä olemasta siveellisiä. Sulttaanilla sanovat olevan kahdeksansataa vaimoa. Tämä jo lähentelee monivaimoisuutta. Meidän poskillemme nousee häpeän puna nähdessämme täällä Turkissa moista suvaittavan. Suolajärven kaupungissa se ei niinkään loukkaa meitä.

Cirkassilaiset ja georgialaiset vanhemmat vielä myyvät Konstantinopolissa tyttäriään, vaikkeivät julkisesti. Suuret orjamarkkinat, joista kaikki olemme niin paljon lukeneet — joilla hentoja tyttöjä riisuttiin alasti tarkastettaviksi ja arvosteltiin ja moitittiin aivan kuin hevosia maanviljelysnäyttelyssä — ne ovat lakanneet. Näyttelyt ja kaupat ovat nyt yksityisiä. Varastot ovat juuri tällä haavaa vähissä, osaksi sen vilkkaan kysynnän johdosta, jonka sulttaanin seurueen äskettäinen paluu Euroopan hoveista synnytti, osaksi leipäviljan tavattoman runsauden johdosta, joka säästää tavaran omistajat nälän kidutuksilta ja sallii heidän odottaa hintain nousua, ja osaksi siitä syystä, että ostajat ovat liian heikot ja myyjät kaikin puolin valmistuneet taistelemaan korkeampain hintain puolesta. Jos suuret amerikkalaiset päivälehdet painettaisiin Konstantinopolissa, saataisiin niiden kauppatiedoissa arvatenkin lukea suunnilleen seuraava kertomus markkinain tilasta:

TILANNE ORJATYTTÖ-MARKKINOILLA.

"Cirkassittaret, paras laatu, 1850 vuoden satoa, £ 200; 1852, £ 250; 1854, £ 300. Georgittaret, parasta laatua ei ole markkinoilla; huonompi laatu, 1851, £ 180. Yhdeksäntoista valakialaistyttöä, hyvistä keskinkertaisiin, tarjottu hinnoista £ 130—150 saamatta ostajaa; kuusitoista priima A 1 myyty pienin erin loppuun — hinnoista ei anneta tietoja.

"Myyty yksi erä cirkassittaria, priimasta hyviin, 1852-1854, hinnat £ 240-242 1/2, ostaja 30; yksi 49-vuotias — vahingoittunut — £ 23, myyjä 10. Useita georgittaria, sekalaatuja, 1852, siirtyi toisiin käsiin tilauksien täytteeksi. Nykyään tarjona olevat georgittaret ovat enimmäkseen viime vuoden satoa, joka oli harvinaisen huono. Uusi sato on jonkun verran myöhästynyt, mutta saapunee pian. Sekä paljouteen että laatuun nähden ovat ennakkotiedot erittäin lupaavia. Tässä yhteydessä voimme niinikään sanoa, että uusi cirkassitarsato on erinomaisen hyvän näköinen. Hänen Majesteettinsa sulttaani on jo lähettänyt haaremiaan varten suuria tilauksia, jotka kahden viikon kuluessa täytetään, ja tämä on luonnollisesti vahvistanut markkinoita ja antanut cirkassitar-varastolle voimakkaan noususuunnan. Käyttäen hyväkseen markkinain inflatiotilaa monet keinokkaimmat myyjät tekevät hankintakauppoja. Jotkut merkit viittaavat siihen, että aiotaan pidättää valakiattaret kaupasta, kunnes hinnat nousevat.