Elokuun 26 päivänä 1429 Johanna leiriytyi St. Denisiin ja aikoi ennen pitkää hyökätä Parisiin.
Mutta kuningas yhä viivytteli ja pelkäsi. Jos hän vain olisi ollut mukanamme ja olisimme voineet käyttää hänen käskyvaltaansa! Bedford oli hajoittanut voimansa ja lähettänyt suuren osan joukostaan Normandiaan. Jospa vain kuningas olisi jouduttanut ja saapunut luoksemme tällä otollisella hetkellä!
Seitsemäskolmatta luku.
Sana sanan jälkeen lähetettiin kuninkaalle, ja hän lupasi tulla, mutta ei tullut. Vihdoin läksi Alençonin herttua häntä puhuttelemaan ja kuningas lupasi jälleen saapua, vaan ei hän sitäkään lupausta pitänyt. Näin kului yhdeksän päivää; vihdoin syyskuun 7 päivänä hän saapui St. Denisiin.
Mutta tällä ajalla olivat viholliset jälleen rohkaisseet mielensä, sillä senhän kuninkaan horjuva käytös vaikutti. Englantilaiset olivat myös ehtineet vahvistaa kaupungin puolustusasemia. Mutta Johanna ja hänen sotapäällikkönsä eivät kuitenkaan epäilleet kaupungin valloittamista. Johanna komensi hyökkäykseen kello 8 seuraavana aamuna. Hän oli järjestänyt tykistön hyvään asentoon ja se alkoi pommittaa ulkovarustusta St. Honoren portilla. Kun se oli kylliksi ruhjottu, toitotettiin väkirynnäkköön ja ulkovarustus otettiin ensi hyökkäyksessä. Sitten me siirryimme eteenpäin itse porttia valloittamaan ja ryntäsimme yhä uudestaan sitä vastaan, Johanna lippuineen etunenässä, savupatsaat ympäröivät meitä ja nuolia sateli joka puolella.
Mutta viimeisessä hyökkäyksessä, jossa toivoimme varmasti saavamme portin valloitetuksi, kaatoi vihollisen joutsimiehen nuoli Johannan, ja samassa meidän miehet joutuivat pakokauhun valtaan, sillä mitä ymmärsivät he ilman häntä?
Johanna ei kuitenkaan suostunut peräytymään, vaan pyysi, että komennettaisiin uuteen hyökkäykseen, sanoen, että nyt täytyy voittaa; ja lisäsi taistelun tuli silmissä: "minä tahdon nyt joko valloittaa Parisin tai kuolla!" Gancourt ja Alençonin herttua kantoivat hänet pois väkivallalla.
Mutta Johanna ei ollut vielä masentunut, hänen mielensä paloi sotaan. Hän pyysi, että hänet varhain seuraavana aamuna kannettaisiin taisteluun ja sanoi, että puolessa tunnissa olisi Parisi heidän hallussaan, ja olisi hän voinut pitää sanansa, sitä ei tarvitse epäillä. Mutta hän ei ottanut lukuun — kuningasta ja tämän juonikasta neuvonantajaa, La Tremouillea. Kuningas kielsi valloituksen.
Uusi lähetystö oli juuri saapunut Burgundin herttuan luota ja jälleen oli uusi häpeällinen sopimus aselevosta tekeillä.
Sanomattakin saattaa ymmärtää, että Johannan sydän oli murtua tuskasta. Sinä yönä hän ei voinut nukkua haavakuumeen ja sydänsurujensa tähden. Yövahti kuuli useampia kertoja äänekkäitä nyyhkytyksiä hänen pimeästä huoneestaan St. Denisin luona ja valittaen hän lausui: "olisi se voitu valloittaa — olisi se voitu valloittaa!" muuta hän ei saattanut sanoa.