"Tusina miehiä! Jumalan nimessä, minulla on viisikymmentä tuhatta enkä tahdo peräytyä, ennenkun paikka on meidän. Käskekää hyökkäykseen!"
Niin hän teki ja me kiipesimme yli muurin ja linnoitus oli meidän.
Vanha d'Aulon ajatteli, että Johanna oli järkensä menettänyt, mutta
Johanna sanoi, että hän tunsi viidenkymmenen tuhannen miehen voiman
ympärillänsä.
Toisen kerran olimme avonaisella kentällä ottelussa burgundilais-joukon kanssa ja voitimme heidän johtajansa, joka nyt oli koko paikkakunnan kauhuna väkivaltaisten tekojensa tähden.
Toukokuun lopulla vuonna 1430 olimme Compiègnen läheisyydessä ja Johanna päätti lähteä tämän kaupungin avuksi, jota Burgundin herttua oli alkanut valloittaa.
Olin haavoittunut enkä voinut ratsastaa ilman apua, mutta tuo hyvä Kääpiö otti minut taaksensa satulaan ja minä pitelin hänestä kiinni. Keskiyön aikana me läksimme matkaan ja lämmin sade valui pilvistä, hiljaisesti ja äänettöminä me etenimme, sillä meidän piti tunkeutua vihollisten ohitse. Meitä vaadittiin taisteluun vähän väliä, vaan me emme vastanneet mitään ja pääsimme esteettömästi eteenpäin. Kellon käydessä neljättä me saavuimme Compiègneen juuri päivän noustessa idästä.
Johanna ryhtyi heti toimeen ja teki suunnitelman Guillaume de Flavyn, kaupungin päällikön kanssa. He päättivät illalla hyökätä vihollista vastaan, joka oli sijoittunut kolmeen joukkoon Oise virran toiselle tasaiselle rannalle. Meidän puoleltamme johti silta virran yli eräälle kaupungin kadulle. Sillan toisessa päässä virran tuolla puolen oli linnoitettu torni ja tästä pidettiin silmällä myöskin erästä tietä, joka vei tasangon poikki Margny nimiseen kylään. Eräs burgundilainen sotajoukko piti tämän kylän hallussaan; toinen joukko oli asettunut Clairoixiin, eräs englantilainen osasto Venetteen, jotka paikat olivat oikealla ja vasemmalla puolen tietä.
Johanna aikoi ensin väkirynnäköllä valloittaa Margnyn, sitten hyökätä Clairoixiin, jonka jälkeen hän päätti kohdata pääarmeijaa, jota Burgundin herttua itse johti, Aronde laaksossa Clairoixin takana. Sillä välin piti Flavyn joutsimiesten kanssa pitää tie hallussaan ja hänellä oli veneitä varalla, jotta ranskalaiset olisivat voineet peräytyä, jos nimittäin englantilaiset olisivat tulleet burgundilaisten avuksi. Kaikki oli siis hyvin ennakolta harkittu ja järjestetty.
Kello oli noin neljän tienoissa jälkeen puolenpäivän 24 p. toukokuuta, kun Johanna kuudensadan miehen etupäässä läksi viimeiselle sotaretkelleen.
Sydäntäni särkee muistellessani, mitä nyt tapahtui. Minut oli saatettu ja nostettu kaupungin muurille ja sieltä voin katsella sodan kulkua ja jälkeenpäin ovat pari sotamiestä ja toiset läsnäolijat kertoneet, mitä en itse nähnyt. Johanna ratsasti joukkoineen sillan yli ja sitten pitkin tietä. Hänellä oli hohtava, hopeakoristeinen viitta sotapukunsa päällä, ja minä näin sen liehuvan, nousevan ja laskevan kuin valkea liekki ilmassa.
Johanna hyökkäsi burgundilaisten kimppuun Margnyn luona ja voitto oli pian saavutettu. Sitten näimme toisen burgundilaisen joukon Clairoixista rientävän avuksi. Näiden ja ranskalaisten välillä taisteltiin nyt ja onni vaihteli vuorotellen toisen ja toisen sotajoukon välillä. Nyt saapui joukko englantilaisia Venettestä vihollisten avuksi, vaikka joutsimiehet tiellä ja tykkituli kaupungista estivät heidän etenemistään. Mutta äkkiä, syystä jota ei koskaan täysin ole voitu selittää, valtasi pakokauhu meidän jälkijoukkomme ja suuressa epäjärjestyksessä he pakenivat veneille ja kaupungin portille. Tykkimiesten täytyi nyt heretä ampumasta, jotta eivät olisi vahingoittaneet omia miehiään, joutsimiehet kääntyivät myös pakosalle ja englantilaiset anastivat tien haltuunsa, ja ajoivat takaa ranskalaisia niin läheltä, että heidän hevosensa tallasivat jalkainsa alle monta meidän ahtaasti sullotuissa joukoissamme, jotka nyt eivät ajatelleet muuta kuin omaa pelastustaan. Johanna koetti rohkaista ja palauttaa heitä huutaen heille, että voitto oli varma, mutta se ei auttanut. Vanha d'Aulon pyysi häntä kääntymään takaisin, koska hänellä vielä olisi ollut siihen tilaisuutta, mutta hän ei siihen suostunut. Silloin sotapäällikkö käänsi hänen hevosensa ja veti hänet vasten tahtoaan takaisin. Pako tuli nyt yleiseksi; burgundilaiset ajoivat takaa, englantilaisten keihäät välkkyivät hämärässä kaupungin portin ja pakenevain joukkojen välillä. Ja tuossa yleisessä sekasorrossa tuskin saatettiin erottaa ystävää vihollisesta. Johanna urhoollisen joukkonsa kanssa olisi ehkä vielä voinut pelastua; mutta samassa antoi de Flavy kaupungin puolelta käskyn, että kaupungin portit olivat suljettavat ja laskusilta nostettava, joten pako estettiin ja pakenijain joukot syöksyivät takaisin englantilaisten keihäitä kohti.