Johanna aavisti vaaraa, johon häntä tällä valalla tahdottiin kietoa.
Hän vastasi yksinkertaisesti:
"En voi vastata kaikkiin asioihin, koska voisitte kysyä sellaista, johon en saa vastata."
Tämä suututti tuomareita ja he puhkesivat kiivaisiin huudahduksiin. Mutta Johanna ei hätääntynyt. Cauchon korotti äänensä, mutta se vapisi vihasta. Hän sanoi:
"Minä vaadin sinua pyhän Jumalan nimessä ja sielusi pelastukseksi viipymättä evankeliumin kautta vannomaan niinkuin sinua on käsketty!" Näin sanoen hän löi nyrkkinsä pöytään. Mutta ei Johanna nytkään säikähtänyt, vaan sanoi:
"Tahdon mielelläni vastata niihin kysymyksiin, jotka koskevat isääni, äitiäni, sotaa ja mitä olen tehnyt tultuani Ranskan kansan palvelukseen. Mutta muutamia asioita, joita minulle taivaalliset ääneni ovat ilmoittaneet, en saa sanoa muille kuin kuninkaalle." — Nyt syntyi suuri melu ja moni oikeuslautakunnasta nousi seisomaan kiivastuneena hänen itsepäisyydestään. Silloin Johanna nousi, katsoi suoraan oikeusjäseniin, korotti äänensä, jossa entinen sointu kajahti:
"— Enkä minä peruuta sanojani vaikka ottaisitte henkeni!"
Melu ja hälinä kävi yhä kovemmaksi, että toinen ei kuullut toisensa ääntä. Monta tuntia sitten väitettiin, kiistettiin ja kiivastuttiin valankaavasta, mutta kun kaikki rupesivat väsymään ja äänet kävivät käheiksi, täytyi piispan käskeä Johannaa tekemään valan oman mielensä mukaan. Johanna polvistui heti ja kuu hän laski kätensä raamatulle, sanoi tuo äsken mainittu englantilainen sotamies:
"Jumalan nimessä, jos tuo tyttö olisi englantilainen, ei häntä hetkeäkään pidettäisi tuossa asemassa!"
Kun Johanna oli tehnyt valansa, tutkisteli Cauchon hänen nimeänsä, syntymäpaikkaansa, vanhempiansa ja ikäänsä. Saatuaan näihin tiedusteluihin selvät vastaukset hän kysyi mitä Johanna oli oppinut.
"Äitini opetti minulle Isä meidän, Ave Marian ja uskontunnustukset."