Sitten tehtiin hänelle monta kysymystä niistä merkeistä ja ihmeistä, joita huhu kertoi hänen tekemikseen, mutta joissa oli paljon liikaa ja valheellista. Johanna puhui suoraan, mitä hän näistä tiesi todeksi, mutta antoi Jumalalle kunnian kaikesta, mitä hän oli toimittanut.
Sitten kysyttiin: "Minkätähden heittäydyit yönaikana alas
Beaurevoiren linnasta ja koetit paeta?"
"Halusin päästä auttamaan Compiègnen asukkaita?"
"Etkö ole sanonut, että tahdoit ennemmin kuolla kuin jäädä englantilaisten käsiin?"
Johanna ei huomannut, että häntä tässä aijottiin syyttää itsemurhan yrityksestä ja vastasi avomielisesti:
"Niin, olenhan sanonut, että olisin ennemmin antanut sieluni Jumalan huomaan kuin englantilaisten käsiin."
Nyt sanottiin hänelle, että kun hän karkaamisyrityksensä jälkeen pudottuaan tornista, tointui, oli hän kiukuissaan pilkannut Jumalaa, kiroillut ja sadatellut. Ja samoin oli hän tehnyt kuullessaan, että Soissonin kaupungin päällikkö oli antautunut englantilaisille.
Johanna vastasi kauhistuen
"Se ei ole totta. En ole koskaan kiroillut, sitä en ole pitänyt tapanani."
Kuudes luku.