Nyt nousi melu uudestaan — kaikki yhtaikaa panetellen kuningatarta.
Vihdoin sanoi Jacques d'Arc:
"On niin monta huhua liikkeellä, joista useimmat eivät ole tosia.
Toivokaamme, että tämäkin, häpeällisin kaikista sanomista on valhe.
Keltä olet kaiken tämän kuullut? —"
Me tuskin uskalsimme hengittää ja Johanna kalpeni — tuskaisina odotimme vastausta.
"Maxeyn pitäjän pappi on sen kertonut."
Me vedimme syvään henkeämme. Hän oli luotettava mies.
"Hän sanoi varmasti tietävänsä, että se oli totta."
Muutamat tytöistä rupesivat itkemään; pojat eivät saattaneet mitään puhua. Johannan kasvojen ilme muistutti kuoliaaksi haavottunutta eläintä. Eläin kärsii valittamatta; hänkään ei valittanut, mutta hän kärsi sitä enemmän. Vähitellen toiset tointuivat ja pojat rupesivat puhumaan. Noel Rainguesson lausui:
"Me emme koskaan tule täysikäisiksi! — kasvamme niin hitaasti, ja
Ranska tarvitsee juuri nyt sotamiehiä poistaakseen tuon häpeätahran."
"Minä vihaan tätä lapsimaisuutta", sanoi Pierre Morel, jota sanottiin "Korennoksi", koska hänellä oli pallisilmät. "Tässä täytyy odottaa, ja odottaa ja odottaa, kun toiset sotivat. Olisinpa sotamies!"
"Sen sanon teille, pojat, että omasta puolestani en kauvan aijo odottaa", alkoi Paladin. "Kohta minä lähden ja sitten saatte kuulla minusta, se on varma. Toiset kulkekoot jälkijoukossa, jos se heitä huvittaa — mutta minä tahdon olla eturinnassa, muuten jään pois!"