Mutta kun kansa, joka tietysti ei mitään ymmärtänyt siitä, mitä Johannan ympärillä tapahtui, näki häntä poisvietävän, vimmastui se, kun ei saanut katsella sitä näytelmää, jota se monta tuntia oli odottanut ja samoin tekivät englantilaiset sotilaat. Suuri meteli ja kahakka syntyi, tapeltiin, kiviä heitettiin, moni oikeudenjäsenistäkin oli vähällä menettää henkensä. Sanottiinpa, että Warwickin kreivikin oli suuttunut ja sanonut piispaa petturiksi ja konnaksi, mutta että tämä oli rauhoittanut kreiviä luvaten vielä toimittaa niin, että noita oli poltettava. Kenties annettiin tästä salainen tieto sotamiehillekin, koska he pian tyyntyivät ja kansakin vähitellen hajaantui ja kukin meni kotiinsa.
Päivällä kävi piispa ja muutamia muita ylhäisiä herroja Johannan vankilassa ja onnittelivat häntä luopumisvalan johdosta. Ja piispan palvelijat toivat hänelle naisen puvun, jonka hänen piti heti ottaa yllensä. Varotettuaan Johannaa lankeamasta entisiin hairahduksissa, poistuivat herrat vankilasta. — Johanna oli niin heikko ja uupunut, että antoi heidän puhua ja tehdä itselleen mitä tahtoivat, hän halusi ennen kaikkea lepoa ja rauhaa.
Piispa Cauchon oli nyt kovin hyvillään, kun hänen aikeensa näin oli onnistunut. Johanna oli vastustamatta ottanut naisten vaatteet, hän oli siis alistunut heidän vaatimuksiinsa.
Mutta piispan piti saada Johannan vieläkin luopumaan tästä alistumisesta ja sentähden käski hän vartijain tehdä Johannan olon vankilassa entistään tukalammaksi, ja niin salaa, ettei kukaan saisi siitä tietoa.
Perjantai ja lauvantai kuluivat hiljaisuudessa, jotta Noel ja minä aavistamatta, mitä Johannalle oli tapahtunut, yhä saimme aikaa rakennella ihania tuulentupiamme siitä, kuinka muka ranskalaiset kiirehtisivät Johannan avuksi ja pelastaisivat hänet vielä viimeisellä hetkellä.
Mutta sunnuntai-aamuna alkoi jälleen liikkua huhuja kaupungilla, että ranskalainen noita oli langennut entisiin hairahduksiinsa ja pukeutunut miehen vaatteisiin. Ja päivän kuluessa puhuttiin tästä ihan varmana asiana ja moni iloitsi siitä, että tuo kadotuksen lapsi vihdoinkin saisi kärsiä rangaistuksen. Emmekä mekään, hänen ystävänsä, Manchon ja tuo hurskas veli Isambard, voineet olla uskomatta, että huhuissa oli perää.
Maanantai-aamuna ei kaupungissa puhuttu mistään muusta kuin Johannan lankeamisesta ja vähän myöhempään päivällä kutsutti piispa Manchonin ja minut linnaan, jossa kahdeksan oikeuden jäsentä piispan kanssa taas oli Johannaa tutkimassa.
Huhuissa oli ollut perää. Kun me saavuimme vankilaan, näimme hänen istumassa vuoteellaan niinkuin ennenkin kahlittuna ja miesten vaatteissa, yllä sama lyhyt ihomekko ja vyö ja vartalonmukaiset housut, joita hän koko oikeudenkäyntiajan oli käyttänyt.
Jälkeenpäin pidetyissä tutkinnoissa asiasta on selvinnyt, kuinka Johannaa oli vankilassa kohdeltu. Varhain sunnuntai-aamuna Johannan vielä nukkuessa oli eräs vartijoista vienyt hänen naisvaatteensa ja pannut entiset sijaan. Havaittuaan Johanna oli pyytänyt toisia vaatteita, mutta vartija ei niitä antanut. Johanna muistutti, että häntä oli kielletty pukeutumasta miesten vaatteisiin. Mutta naisen pukua he vain eivät hänelle tuoneet. Ilman vaatteita ei hän häveliäisyyden tähden voinut olla, varsinkin koska hänen julkeat vartijansa hänelle olivat alituisena kiusana, ja hänen täytyi siis pukeutua noihin kiellettyihin vaatteisiin vaikka tiesi, että se tuotti hänelle surman.
Cauchonin voitto oli nyt täydellinen. Hän olikin nyt hyvin itsetyytyväisen näköinen. Leveänä ja mahtavana, puettuna pitkään kaapuunsa asteli hän nyt huoneessa ja seisahtui sitten hajasäärin, kädet selän takana Johannan eteen, ikäänkuin olisi nauttinut nähdessään tuon turvattoman olennon, jonka kautta hänen piti päästä niin korkeaan virkaan ja arvoon armollisen ja rakasmielisen Herran Jeesuksen palveluksessa — nimittäin jos vain englantilaiset pitäisivät sanansa paremmin kuin hän itse lupauksensa.