Nyt alettiin heti tutkia Johannaa. Eräs heistä, nimeltä Marguerie, jolla oli enemmän oikeudentuntoa kuin toisilla tovereillaan, huomautti Johannan pukua ja sanoi:
"Asia näyttää epäilyttävältä, kuinka hän olisi voinut saada tämän puvun ilman toisten välitystä? Kenties on tapahtunut jotakin pahempaakin?"
Mutta piispa keskeytti häntä vihaisella äänellä. Sitten kysyttiin
Johannalta:
"Kuinka olet jälleen pukeutunut miesten vaatteisiin?"
Johanna sanoi, että hän oli sen tehnyt omasta, vapaasta tahdostaan, koska hän ei voinut toisissa olla.
"Mutta sinä olet luvannut ja vannonut, ettet tahdo niitä käyttää."
Pelolla ja vavistuksella odotin Johannan vastausta, mutta sitten se olikin aivan sellainen kuin olin aavistanut. Hän sanoi aivan levollisesti:
"En ole ymmärtänyt enkä luullut vannovani sellaista. Mutta vaikka olisinkin luvannut ja vannonut, nyt ei tämä lupaus enää pitäisi paikkaansa, koska teidän puoleltannekaan ei ole minulle lupauksia pidetty. Minulle luvattiin, että saisin mennä messuun ja Herran ehtoolliselle ja että pääsisin vapaaksi kahleistani — mutta vieläkin olen niihin kytketty niinkuin näette."
"Kyllä sinä olet vannonut, ettet enää milloinkaan pukeudu miesten vaatteisiin."
Sitten Johanna kohotti kahleissa olevaa kättänsä noita vääriä tuomareitaan kohtaan ja virkkoi: