"Sun ihanuutes iloittaa
Ja murheessakin lohduttaa,
Kun kaukana
Ja vieraana
On meistä armas kotimaa."
Nämä sanat luin suuresti liikutettuna Manchonin kirjoittamasta paperista ja kyyneleet nousivat silmiini. Minusta tuntui kuin olisi hän täten tahtonut lähettää tervehdyksen myös Noelille ja minulle ja että hän tahtoi lohduttaa meitä ja kehoittaa luopumaan turhista toiveistamme ja alistumaan Jumalan tahtoon. Hän, joka itse oli pohjaan asti juonut kärsimyksen maljan ja nyt jo kulki kuoleman varjon maissa, muisti vielä kärsiviä, tänne jääviä ystäviäänkin lohduttaa.
Minä kirjoitin kirjeen. Kirjoitin sen samalla kynällä, jolla olin piirtänyt ensimäiset lauseet, jotka hän minulle saneli, nimittäin kirjeen Englannin kuninkaalle ja hänen kansalleen, jossa hän kehoitti heitä lähtemään Ranskasta. Siitä oli kulunut kaksi vuotta ja Johanna oli silloin seitsemäntoista vuotias. Kun olin kirjoittanut hänen viimeisen tervehdyksensä, mursin kynän, sillä sitä kynää, joka oli palvellut Johanna d'Arcia, ei saanut käyttää halvempiin tehtäviin.
Tiistaina 29 p. levisi pian sanoma kaupungissa ja laajalti lähitienoolla, että Johanna vihdoinkin oli poltettava. Moni riensi taas katsomaan tätä murhenäytelmää, joka heidän mielestään tuotti englantilaisille voiton ja ranskalaisille tappion. Mutta moni sääli kuitenkin kaikesta sydämestään tyttö raukkaa ja monen kasvot näyttivät hyvin surullisilta.
Aikaisin keskiviikko-aamuna lähetettiin veli Martin Ladvenu ja veli Isambard de la Pierre valmistamaan Johannaa kuolemaan. Manchon ja minä saimme käskyn seurata noiden kahden munkin mukana ja surumielisinä meidän täytyi täyttää tämä tehtävä. Me kuljimme pitkin pimeitä käytäviä, kunnes ehdimme tuon kylmän kivilinnan perimmäiseen soppeen ja vihdoin seisoimme Johannan edessä. Mutta hän ei sitä huomannut. Hän istui kädet helmassaan, pää alaspäin kumartuneena ja oli vaipunut ajatuksiinsa.
Äänettöminä seisoimme siinä hetkisen, mutta kun ei hän vieläkään meitä huomannut, lausui Martin Ladvenu ystävällisesti:
"Johanna."
Hän katsoi ylös hiukan hämmästyneenä, hymyili sitten ja sanoi:
"Puhukaa. Onko teillä minulle sanomia?"
"On lapsi raukka. Mutta voitkohan sitä kestää?"