Kenties on hän ainoa yleisessä historiassa mainittu henkilö, jossa ei voi huomata itsekkyyttä. Hänen sanoissaan ja töissään emme tapaa omanvoitonpyyntöä. Kun hän oli pelastanut kuninkaansa maanpakolaisen kiertolaiselämästä ja toimittanut kruunun hänen päähänsä, tarjottiin hänelle palkinnoita ja kunnianosotuksia, mutta hän kieltäytyi niistä kaikista. Hän pyysi vain, että kuningas sallisi hänen palata maalaiskotiinsa paimentamaan lampaitaan ja auttamaan äitiään, jonka hyväilyjä hän kaipasi. Tuo voitollisten sotajoukkojen johtaja, prinssien seuralainen ja kunnioittavan, kiitollisen kansan ihanne, ei pyytänyt muuta palkintoa.
Hänen tekojansa voi verrata historian suurimpiin urostöihin, etenkin jos ajattelee niitä oloja, missä ne toimitettiin, hänen voittamiaan vaikeuksia ja hänen käytettävinään olleita apuneuvoja. Caesar teki suuria valloitusretkiä, mutta hänen joukkoonsa kuului Rooman karaistuja, voitonvarmoja uroita ja hän itse oli sotilaaksi kasvatettu. Napoleon hajoitti Europan järjestettyjä sotajoukkoja kuin akanoita tuuleen, mutta hänkin oli sotilaaksi kasvatettu, ja kun hän alkoi sotaretkensä, olivat hänen sotilaansa nuoria, hehkuvia isänmaanystäviä, joita oli innostanut vallankumouksen ja vapauden ihmeitätekevä henki, joka siihen aikaan valtasi kansat. Mutta Johanna d'Arc sitä vastoin, ollen vielä lapsi, tietämätön, oppimaton, köyhä talonpoikaistyttö, ilman vaikutusvaltaa ja voimakkaita ystäviä, näki koko kansansa kahleissa, avuttomana ja toivottomana vieraan vallassa, varat hävinneinä, sotajoukot lamautuneina ja hajallaan, näki kuinka ulkonainen sorto ja sisällinen hajaannus oli masentanut kaikki mielet, rohkeus oli kadonnut, pelokas kuningas valmistautumassa pakenemaan omasta maastaan; ja hän laski kätensä tämän kuolevan kansan ruumiille ja se nousi ja seurasi häntä. Hän vei sen voitosta voittoon, hän johti sen satavuotisen sodan onnellisempaan suuntaan, mursi Englannin ylivallan ja kuoli Ranskan vapauttajana, joka nimi hänen muistoansa nytkin vielä seuraa.
Ja palkinnoksi kaikesta tästä Ranskan kuningas, jolle hän lahjoitti kruunun, toimettomana ja välinpitämättömänä antoi ranskalaisten pappien vangita tuon jalon lapsen, viattomimman, rakastettavimman, ylevimmän olennon, josta historia kertoo ja elävänä uhrata hänet polttoroviolla.
* * * * *
Yksityiskohdat Johanna d'Arcin elämäkerrasta ovat jälkimaailmalle säilyneet omituisella tavalla. Tämä on ainoa valalla vahvistettu, todistajien antama elämäkerta. Vielä talletetaan Ranskan valtioarkistossa hänen kuolemantuomionsa oikeuspöytäkirjoja vuodelta 1431 ja samoin pöytäkirjoja, jotka pidettiin oikeudenkäynnissä hänen maineensa puhdistamiseksi pari vuosikymmentä myöhemmin. Ne sisältävät merkillisen paljon seikkoja hänen elämästään. Näiltä kaukaisilta ajoilta ei meillä suinkaan ole yhtään niin täydellistä ja todenmukaista elämäkertaa kuin Johanna d'Arcin.
Sieur Louis de Conten päiväkirja on pääasiassa yhtäpitävä noiden julkisten pöytäkirjain kanssa; tässä suhteessa on siis hänen kertomuksensa täysin luotettava; mutta kertomuksen monet yksityiskohdat perustuvat ainoastaan siihen, mitä hän itse sanoo nähneensä ja kuulleensa.
MARK TWAIN.
ENSIMMÄINEN KIRJA.
Sieur Louis de Conte kertoo veljensä pojille ja tyttärille sekä heidän lapsilleen ja lastenlapsilleen Johannan lapsuudesta.
Ensimmäinen luku.