"Oli hyvä, että tulit, Noel."
Hän iski silmää ja sanoi:
"Niin, luulen, että se oli hyvä, vaikka se ei ole oma ansioni."
"Kenenkä sitten?"
"Linnanherran. Kun tulimme Paladinin kanssa kaupunkiin, niin ritari näki meidät tulisoihtujen valossa ja pakotti meidät hevosen selkään, koska hänellä ei ollut kyllin väkeä. Mutta lopulta en välittänyt mitään, kun ajattelin, kuinka ikäväksi elämä kylässä olisi käynyt ilman Paladinia."
"Kuinka hän yöllä tuli toimeen hevosen selässä? — Ja lähtikö hän matkalle mielellään?"
"Kyllähän hän sanoi mielellään lähtevänsä, kun näki, ettei vastustaminen auttanut. Hevosen selässä hän pysyi yhtä hyvin kuin minäkin; jos hän piti pahempaa elämää, johtui se siitä, että hän on suurempi. Me emme pudonneet hevosen selästä, sillä meitä pidettiin kiinni. Olemme tänään molemmat yhtä jäykkiä — jäsenemme ovat niin kankeita, ettei minun tee mieli istumaankaan."
Neljäs luku.
Meidät kutsuttiin koolle ja Johanna tarkasti meitä kiireestä kantapäähän. Sitten hän piti lyhyen puheen, jossa sanoi, että sotaakin saattoi käydä ilman kirouksia ja muita siveettömiä sanoja ja että hän vakavasti vaati meitä pitämään sen mielessämme ja noudattamaan sitä. Sitten hän käski jonkun sotavanhuksista antaa nuorille ratsutaidon opetusta puolen tuntia. Hän itse ei ottanut siihen osaa, vaan istui hevosensa selässä niinkuin ratsastaja-patsas ja katsoi toimitusta. Se oli hänelle kylläksi. Hän painoi mieleen opetuksen ja käytti sitä sitten hyväkseen yhtä varmasti ja taitavasti kuin olisi ollut tottunut ratsastaja.
Kuljimme nyt kolmena yönä kaksitoista, kolmetoista peninkulmaa kerrallaan, eikä kukaan meitä hätyyttänyt eikä pidättänyt, koska meitä pidettiin jonakin kiertelevänä sissijoukkona. Maalaisväestö oli iloinen nähdessään semmoisen joukon menevän ohi pysähtymättä. Mutta matka oli kuitenkin hyvin vaivaloinen, sillä siltoja oli harvassa ja jokia paljon; kun meidän piti niiden yli kahlata, tuntui vesi kylmältä, ja sen jälkeen täytyi meidän levätä jäätyneellä tai lumisella maalla ja lämmitellä itseämme kuinka hyvänsä sekä nukkua jos saimme unta, sillä valkean tekeminen olisi ollut vaarallista. Usein siis rohkeutemme lannistui näissä koettelemuksissa, jolloin olimme aivan uuvuksissa, mutta Johannan oli toisin. Hän oli aina kirkassilmäinen ja hyvissä voimissa. Me emme sitä ymmärtäneet, vaan ihmettelimme suuresti.