Nyt nousi Johanna seisomaan ja vastasi innosta vavisten:
"En ole tullut Poitiersiin teille merkkiä antamaan. Viekää minut
Orleansiin, niin saatte kylliksenne nähdä merkkejä ja ihmeitä.
Antakaa minulle sotaväkeä — vaikkapa vain pieni joukko — ja
päästäkää meidät menemään!"
Tuli leimusi tuon pienen sankarin silmistä ja puna oli noussut hänen poskillensa, kun hän jälleen istuutui. Ja ihmiset puhkesivat hyvähuutoihin.
Koko kuulustelun aikana asui Johanna vieraana erään kaupungin arvossapidetyn raatimiehen rouvan luona ja tänne tulivat kaikki kaupungin arvokkaimmat naiset joka ilta katsomaan ja puhuttelemaan häntä.
Mutta moni mieskin, raatimies ja vanha, kuuluisa lainoppinut yliopistosta tuli sinne joka ilta kyselemään ja tutkimaan häntä, ensiksi epäillen, mutta sitten mieltyen tuohon ihmeelliseen, suloiseen lapseen, johon sekä ylhäiset että alhaiset ihastuivat; ja jokainen alkoi vihdoin uskoa, että hän oli Jumalan lähettiläs.
Vihdoin koitti se päivä, jolloin jumaluusoppineet julistivat lopullisen päätöksensä. Tutkintosali oli tungokseen asti täynnä väkeä ja kaikki odottivat kiihkeästi, mitä saisivat kuulla. Kun tämmöisten tilaisuuksien tavalliset juhlamenot olivat toimitetut ja oikeuden jäsenet istuneet paikoilleen, nousi puheenjohtaja ja lausui kauvaskuuluvalla äänellä.
"Olemme huomanneet ja täten julistamme, että tämä neitsyt, Johanna d'Arc, on hyvä kristitty ja hyvä katolilainen eikä ole hänessä ja hänen sanoissaan mitään villitystä ja että kuningas saattaa vastaanottaa sen avun, jonka hän tarjoo, koska hän siihen suostumatta voisi tehdä syntiä Pyhää Henkeä vastaan ja näin ansaita Jumalan vihan ja rangaistuksen."
Tämän oikeuspäätöksen kuultuaan puhkesi yleisö suureen riemuun, josta ei loppua tahtonut tullakaan, ja pitkään aikaan en ensinkään nähnyt Johannaa, sillä ihmiset tunkeutuivat niin joka taholta hänen ympärilleen onnittelemaan ja siunaamaan häntä, jonka heikkoon apuun Ranskan kohtalo nyt oli uskottu.
Kahdeksas luku.
Sanoma jumaluusoppineiden julistuksesta levisi kuin kulovalkea ja se herätti joka paikassa erinomaista riemua. Kuollut Ranska heräsi äkkiä eloon, rohkeana ja taistelunhaluisena kiiruhti kansa sotimaan Johannan lipun johdolla ja aseiden kalske ja rumpujen pärinä täytti ilman ja kulki kuin ukkosen ääni läpi maan ja sai veren kaikkein suonissa kiivaammin virtaamaan.