Johanna oli valmis taisteluun, mutta hänen täytyi kärsivällisesti odottaa, kunnes sai sotajoukon johtaakseen.
Seuraavana aamuna, lauvantaina 30 päivänä huhtikuuta vuonna 1429 kuulusteli hän sitä sanansaattajaa, joka oli vienyt hänen julistuksensa englantilaisille Bloista, vaan josta hän sitten ei ollut kuullut. Merkillinen on tuo asiakirja, siinä käydään suoraan asiaan, siinä on innostusta ja voimaa ja lapsellista luottamusta suureen tehtävään, joka hänelle oli uskottu. Joka rivillä saattaa siinä kuulla sodan melskettä ja rumpujen pärinää. Siinä kuvastuu Johannan sotaisa sielu ja hetkeksi on tuo pieni suloinen paimentyttö kadonnut näkyvistä. Tuo oppimaton maalaistyttö, joka ei ollut tottunut mitään kirjallista kyhäämään, saatikka sellaista, joka enimmästi on kuninkaiden ja kenraalien tehtäviä, saneli nyt tätä niin helposti ja tarkasti kuin olisi hän siihen lapsuudestaan harjaantunut.
"Jeesus Maria.
"Englannin kuningas ja te Bedfordin herttua, joka nimitätte itseänne Ranskan hallitsijaksi, te William de la Pole, Suffolkin kreivi; ja te Thomas Scalesin lordi, te kaikki jotka nimitätte itseänne edellämainitun Bedfordin sota-ylimyksiksi ja sijaisiksi — tehkää oikeutta taivaan Kuninkaan nimessä. Lähettäkää Jumalan valitulle neitsyelle kaikkein niiden hyväin kaupunkein avaimet, jotka olette väkivallalla Ranskalta anastaneet. Neitsyt on Jumalan lähettiläs asettamaan laillisen kuninkaan jälleen valtaistuimelleen. Hän tahtoisi heti tehdä rauhan, jos te suostutte noudattamaan oikeutta Ranskassa ja korvaamaan sen, minkä olette saaneet. Ja te sotilaat, asetoverit, ylimykset ja kaikki te, jotka nyt olette Orleansin edustalla, menkää Jumalan nimessä omaan maahanne, sillä muutoin on neitsyt lähettävä teille toisellaisia sanomia ja suureksi vahingoksenne saatte häntä sitten tavata. Englannin kuningas, minä olen Ranskan sotapäällikkö, ja milloin vain täällä tapaan teidän väkeänne, karkotan sen hyvällä tai pahalla; ja jos sotamiehenne eivät tottele, lyön heidät kaikki, mutta jos tottelevat, armahdan heitä. Jumala, taivaan Kuningas on minut tänne lähettänyt, maksoi mitä maksoi, karkottamaan teidät Ranskasta, vaikka täällä onkin monta viekastelijaa ja juonittelijaa, jotka tahtovat hävittää valtakunnan. Elkää luulko, kuningas, että taivaan Jumala, pyhän Marian Poika, sallii teidän omistaa Kaarle kuninkaan laillista kruunua, sillä Herra ei sitä salli, jonka tosiasian teitä vastaan hän neitsyen kautta täten teille julistaa. Jos ette usko näitä sanomia, niin meidän täytyy taistella ja nostaa sellainen mellakka, ettei moista ole tässä maassa kuultu tuhanteen vuoteen. Se tietäkää, että Jumala voi neitsyelle antaa niin paljon voimaa, että te ette voi vastustaa häntä, ettekä hänen hyviä sotilaitaan, ja sitten saamme nähdä, kenen puolella on oikeus, taivaan Jumalan vai teidän. Bedfordin herttua, rukoilen teitä, elkää syöskö itseänne turmioon. Jos kuulette sanani, niin saatte seurata ranskalaisia, kun nämä ryhtyvät kauneimpaan urostyöhönsä, sellaiseen, mitä ei kristikunnassa vielä ole toimeen saatu. [Hän haaveksi voivansa Ranskan vapauttamisen jälkeen panna toimeen ristiretken Jerusalemiin siellä vallottaakseen pyhän haudan.] Mutta jos ette sitä tee, niin pian saatte katua suurta vääryyttänne."
Tähän kirjeeseen ei tullut vastausta, eikä sanansaattajakaan palannut takaisin. Johanna lähetti vielä kaksi eri kertaa sanansaattajia taivuttamaan englantilaisten päälliköitä sovintoon, mutta he vain uhkasivat polttaa Johannan, jos ei hän heti pakenisi sotakentältä karjaansa paimentamaan.
Sunnuntai-aamuna Johannan äänet taikka joku aavistus antoivat hänelle varotuksen ja hän lähetti Dunois'n Bloisiin komentamaan sotajoukot Orleansiin. Tämä toimenpide oli hyvä, sillä siellä olivat kuninkaan viekkaat suosikit koettaneet kaikin voiminsa saada sotajoukkoja hajoamaan ja johtajia luopumaan Orleansin auttamisesta. Mutta Dunois oli nyt lujasti päättänyt pysyä Johannan puolella eikä suostunut kuuntelemaan noita juonittelijoita. Hän sai pian sotajoukot liikkeelle.
Kolmastoista luku.
Tiistai-iltana, klo 10 aikana, pyysi Paladin puhutella Johannaa kahden kesken, sillä hän sanoi tietävänsä tärkeitä uutisia. Ennen pitkää tulikin Johanna vastaanottohuoneeseen. Nyt ilmotti Paladin, että hän, joka liikkuvana, puheliaana ja kehuskelevana pian tutustui erisäätyisiin ihmisiin, oli päivän kuluessa tavannut muutamia kalastajia, jotka kertoivat, että suuri liike oli vallinnut joen toisella puolen olevissa linnoituksissa, ja näytti siellä jotain erikoista olevan tekeillä. Sitten oli hän vielä illemmällä mennyt tapaamaan erästä sotavankia, joka oli päässyt karkaamaan Augustins nimisestä linnoituksesta, ja tämä oli kertonut hänelle, että englantilaiset yön aikana aikoivat viedä jonkun osan sotaväestään meidän puolisille linnoituksille ja siten yllättää Dunois'n pääsotajoukkoa, ennenkun se ehtisi kaupunkiin ja siten hajoittaa sen perinpohjin. Tämä olisi heidän mielestään helppoa, sillä he arvelivat, ettei ranskalainen noita silloin olisi joukon mukana ja ettei se siis voinut vastustaa voimakkaampaa vihollista enempää kuin ennenkään. Tämän kuultuaan sanoi Johanna:
"Sinä olet tehnyt viisaasti ja minä kiitän sinua siitä. Ehkä saamme suuren onnettomuuden estetyksi. Sinä saat palkinnon ansiosi mukaan."
Paladin kumartui syvään ja kun hän jälleen ojentui, oli hän monta tuumaa pitempi, siten hän pöyhistelihe ylpeänä saamistaan kiitoslauseista. Kun hän lähti huoneesta, oli hänen nenänsä niin pystyssä, että tuskin huomasi minua.