Johanna lähetti minut heti herättämään Jean de Metziä ja kohta sen jälkeen oli hän menossa La Hiren luo ilmottamaan, että tämä Villarsin kreivin ja Florent d'Illiersin sekä viidensadan valitun ratsumiehen kanssa päivänkoitossa kiiruhtaisi Johannan luo.
Määräaikana läksimme matkaan ja meidän onnistui vaaratta päästä kaupungista vihollisen vahtipaikkojen ohi ja me tapasimme sotaväen etujoukot jonkun matkan päässä kaupungista. Dunois tervehti meitä ja iloitsi suuresti, sillä kansa oli lähestyessään Orleansia ja noita pelottavia linnoituksia ruvennut pelkäämään ja masentumaan. Sanoma neitsyen tulosta levisi nopeasti kuin salama riveistä riveihin ja sitä seurasi sanomaton riemuhuuto. Dunois pyysi, että hän pysähtyisi pienelle kukkulalle tien varrelle ja antaisi sotamiesten kulkea ohi, jotta kaikki hänet näkisivät. Sen hän tekikin ja sotamiehet tervehtivät häntä kohottaen korvia huumaavia ilohuutoja, joihin hän loistavin silmin ja punottavin poskin ystävällisesti vastasi. Hän oli täysissä sotavaruksissa ilman kypärää, sen sijaan oli hänen päässään pieni samettilakki, jota valkeat kamelikurjen höyhenet koristivat. Niin on hän kuvattu eräässä taulussa, joka on Rouenin raatihuoneen seinällä.
Eräillä kuormavaunuilla makasi mies kädet ja jalat sidottuina. Johanna viittasi sen osaston päällikölle ja kysyi, mitä pahaa mies oli tehnyt.
"Karkulainen, kenraali."
"Mitä hänelle aijotte tehdä?"
"Hän on hirtettävä, mutta siihen ei ollut aikaa, kun sotajoukko lähti matkaan."
"Mitä muuta hänestä tiedätte?"
"Hän on urhoollinen sotilas, mutta hän pyysi päästä tervehtimään kuolevaa vaimoansa. Se häneltä kiellettiin ja hän lähti luvatta leiristä. Eilen illalla hän taas tuli takaisin."
"Ja tuota miestä te sanotte karkulaiseksi! — Jumalan nimessä — tuokaa hänet tänne."
Miehen jalat päästettiin siteistä ja hän vietiin Johannan luo. Hän oli oikea sotilas, lähes seitsemän jalkaa korkea ja muutenkin harteva. Kasvot olivat karkeapiirteiset ja tukka harjaamattomana hatun alla; vyöllä oli hänellä aika sotakirves. Sen lisäksi oli hänen ulkomuotonsa hyvin surunvoittoinen, ikäänkuin kaikki tässä maailmassa olisi ollut hänelle aivan yhdentekevää.