Sitten hän sanoi rippi-isälleen: "Nouskaa huomenna aikaiseen ja olkaa kaiken päivää luonani. Minulla on paljon työtä, ja minä tulen haavoitetuksi tähän, niskan ja olkapään välille."
Kuudestoista luku.
Varhain seuraavana aamuna messun jälkeen me läksimme. Pihassa tapasimme isäntämme, joka ei millään tavalla tahtonut antaa Johannan lähteä ilman aamiaista ja kertoi, että hän oli saanut hyvää kalaa, joka oli harvinaista kaupungissa ja jota hän nyt kaikin mokomin tahtoi tarjota Johannalle. Mutta tämä sanoi vain:
"Säästäkää se illalliseksi — minä tuon muutamia englantilaisia mukanani ja tulen takaisin siltaa myöten."
Huomattava on, että silta oikeastaan oli hävitetty, eikä sitä myöten ensinkään olisi voinut tulla, ellei olisi päässyt tunkeutumaan Tourellesin linnoituksen ja sen ulkovarustuksen läpi, jotka nyt olivat englantilaisten hallussa.
Me läksimme. Kadut olivat täynnä kansaa, mutta kaikki näyttivät hyvin alakuloisilta. Me sitä ihmettelimme, sillä emme olleet sellaiseen tottuneet, mutta kun näkivät Johannan, virkosivat kaikki, ja suusta suuhun kulki kysymys:
"Mihin hän menee?"
Johanna kuuli sen ja sanoi:
"Menen valloittamaan Tourellesia."
Sanoin ei saata kuvailla, kuinka tämä lause tenhosi kaikkein mielet. Sotamiehiä riensi joukkoihimme ja kaupunkilaisiakin yhtyi ase kädessä meihin, jotta rivimme yhä laajenivat.