Kun tulimme Burgundin portille, oli se suljettu ja vahdissa seisoi muutamia sotamiehiä ritari Raoul de Gaucourtin johdolla, joka sanoi saaneensa neuvostolta käskyn, ettei portista saisi laskea ketään, sillä kukaan ei saisi poistua kaupungista.
Tähän vastasi Johanna:
"Täällä ei ole ketään lähinnä kuningasta minua korkeampaa käskynhaltijaa. Jos teillä on kuninkaan kielto, niin näyttäkää se."
"En voi sitä tehdä, kenraali."
"Avatkaa sitten portit ja antakaa tietä!"
Nyt piti ritari — joka niinkuin kaikki nuo toiset paremmin soti sanoin kuin miekoin — pitkän puheen siitä, minkätähden hän ei voinut eikä tahtonut avata portteja ilman esimiestensä lupaa. Johanna kuunteli hetken kärsimättömänä, sitten hän kääntyi meihin päin ja sanoi vain:
"Eteenpäin!"
Me ryntäsimme ja avasimme portit ja pääsimme vahtien suureksi hämmästykseksi pitemmittä mutkitta eteenpäin.
Iloisina ja leikkisästi meluten ratsastimme Tourellesia kohti. Ennenkun itse päälinnoitus voitiin valloittaa, oli meidän saatava haltuumme pienempi, mutta hyvin luja torni, josta nostosilta johti päälinnaan ja sillan alla virtasi syvä joki.
Linnoitus oli luja ja Dunois rupesi epäilemään sen valloittamista, mutta Johanna ei epäillyt. Kun kaiken edelläpuolisen olimme pommittaneet tornia, antoi hän itse hyökkäysmerkin. Nyt meidän miehet hyvin rohkeasti menivät tuleen ja huolimatta savusta ja vihollisten nuolista hyökkäsivät vallihautaan ja Johanna sotilaitaan joka paikassa rohkaisten ensimmäisenä alkoi kiivetä rynnäkköportaita ylös. Mutta juuri sillä hetkellä toteutui hänen ennustuksensa, hänet saavutti nuoli, joka sattui rintaan olkaluun alapuolelle. Tuskissaan ja peloissaan, nähdessään veren virtaavan, vaipui hän maahan katkerasti valittaen.