On kerrottu, että sanoma siitä suuresta voitosta, jonka Herra Patayn luona soi Ranskalle, levisi kahdessakymmenessä tunnissa ympäri koko maan. Tätä kuitenkaan ei kukaan voi todeksi sanoa, mutta tosi vain on, että se, joka kuuli nämä uutiset, heti kiirehti ilmoittamaan niitä naapurilleen, joka taas vei sanan toiseen taloon tai kylään ja niin kulki tieto edelleen miehestä mieheen, kunnes kaikki maan etäisimmässä sopukassakin sen tiesivät. Ja joka paikassa iloittiin uutisista aivan niinkuin valosta iloitaan, kun se auringon pimennyksen jälkeen taas ilmaantuu täydessä loistossaan. Sillä olihan Ranska kauvan huokaillut toivottomana ja ahdistettuna sellaisessa pimennyksessä, mutta tuo kaikki oli nyt äkkiä poistunut päivän kirkkaan valon ja auringon säteiden esiintyessä.
Huhu saapui Yeuvilleen pikemmin kuin nuo pakenevat englantilaiset. Kaupunkilaiset nousivat yhtenä miehenä vastustamaan heitä, jotka niin pitkän aikaa olivat olleet heidän herroinaan ja sulkivat porttinsa aivan heidän nenänsä edessä. Sanoma lensi kuin kulovalkea Mont Pipeauhon, Saint-Simoniin ja moneen muuhun linnoitettuun kaupunkiin, joita englantilaiset olivat pitäneet huostassaan — ja joka paikasta läksi sotaväki suin päin pakosalle peljästyneenä niistä huhuista, joita heille kerrottiin.
Johanna oli pitänyt lupauksensa, näinä muutamina päivinä oli hän karkottanut englantilaiset Loiren rannoilta, murtanut heidän voimansa ja avannut tien Rheimsiin, sillä vaikka vielä monta linnoitettua paikkaa oli vihollisten hallussa, niin voitiin pitää varmana, että ne ilman miekanlyöntiä antautuisivat Ranskan armeijan paikalle saapuessa. Nyt oli siis sopiva aika kuninkaan lähteä Rheimsiin kruunattavaksi, koska se oli viisainta ja enin vahvisti hänen valtaansa. Ei olisi luullut, että kukaan enää olisi voinut vastustaa tätä Johannan vaatimusta ja harrasta toivoa.
Mutta vieläkin estelivät La Tremouille ja arkkipiispa, sillä he kovin pelkäsivät oman valtansa menettämistä kuninkaan kruunauksen jälkeen. Ja kuningas itse kuunteli vielä näitä neuvonantajiaan, sillä vaikka hän tosin iloitsi saaduista voitoista, tahtoi hän itse ennen kaikkea pysyä rauhassa suosikkeineen ja huvituksineen. Tahdottiinhan tosin lähteä Rheimsiin kuninkaan kruunaukseen, mutta arveltiin, että piti vieläkin odottaa sopivampaa aikaa, jolloin kaikki tärkeimmät asiat oli toimitettu.
Johanna sai kuitenkin kuninkaan jälleen sopimaan Richemontin kreivin kanssa ja kuuntelemaan hänen sanojaan, jotka osoittivat suurta sotataitoa ja valtioviisautta, jota juuri nyt Ranskassa tarvittiin. Kuningas rupesi seuraamaan tämän luotettavan ja hallitsijalleen uskollisen päällikön neuvoja ja tämän miehen vaikutuksen alaisena hän sittemmin kehittyi maansa kuninkaaksi.
Näin täytyi vähitellen kuninkaan vääräin neuvonantajain myöntyä myöskin kruunausvaatimukseen, joka koko Ranskan kansan silmissä oli aivan välttämätön, sillä ilman tätä toimitusta ei hän sen silmissä ollut täysivaltainen kuningas. Kaikellaiset valmistukset kuninkaan lähtöön toimitettiin kiireellisesti. Kesäkuun 29 päivänä me läksimme Gienestä, jossa sotajoukot olivat leiriytyneet ja kuningas seurueineen oli siihen liittynyt. Moni maan ylhäisimpiä ritareita ja sotapäälliköitä seurasi kuningasta, kolme tai neljä kuninkaan läheistä sukulaista, arkkipiispa, suuramiraali y.m.
Kolme päivää me levähdimme Auxerren edustalla, joka kaupunki ennen oli kuulunut burgundilaiseen puolueeseen, vaan nyt näytti olevan ystävällinen kuningasta kohtaan, sillä kaupungin porvarit hankkivat sotaväelle ruokavaroja ja lähetystö kävi hänen luonaan kunniatervehdyksellä. Samoin avasi Saint Florentin porttinsa kuninkaalle.
Heinäkuun 4 päivänä olimme lähellä Troyesin kaupunkia. — Tämän nimen me pojat hyvin muistimme, sillä eihän ollut kulunut kuin seitsemän vuotta siitä, kun kotikylässämme, Domrémyssä "Auringonruusu" mustine lippuineen juoksi luoksemme ja kertoi meille häpeällisen uutisen Troyesin sopimuksesta — jossa Ranska lahjoitettiin Englannille, ja meidän kuninkaan tytär naitettiin Agincourtin Teurastajalle. Nämä muistot meitä kovin kiihottivat ja me toivoimme, ettei kaupunkilaisten kanssa ruvettaisi mihinkään keskusteluihin, sillä tahdoimme heti hyökätä kaupunkiin ja polttaa sen. Se oli huolellisesti varustettu ja siinä oli sekä englantilaista että burgundilaista sotaväkeä ja vielä lisäväkeä odotettiin Parisista.
Johanna kehotti sotaväen päällikköä antautumaan, mutta tämä nähtyään, ettei ranskalaisilla ollut tykkiväkeä antoi pilkallisen vastauksen. Viisi päivää kesti neuvottelua. Kuningas aikoi jo heittää kaikki sikseen ja kääntyä takaisin, sillä hän pelkäsi taistelua. Mutta La Hire otti sananvallan kuninkaan neuvonantajilta ja lausui:
"Koska Orleansin neitsyt ensiksi ja innokkaimmin on vaatinut Rheimsiin lähtöä, niin minun mielestäni tässä tulee etupäässä kuunnella hänen mielipidettään, eikä kenenkään muiden neuvoja."