"Niin, mutta sielläpä se nyt ei sentään tällä kertaa olekaan, pyydän saada luvan sanoa herralle! — Se on äsken maalattu ja on maannut pari päivää naistensalongin kaidepuulla kuivamassa."
Minä syöksyin sinne ja säntäsin heti paikalla takaisin keskelle ihmetteleviä ja uteliaita naisia, juuri paraiksi kuullakseni komennushuudon:
"Ulos airot, miehet!"
Silmäys kaiteen yli riitti minulle osottamaan, että kaunis vene oli täydessä vauhdissa, kurja Tom ruorin luona ja mr. Bixby hänen vierellään sama peilitukki kädessä, jota minut oli puijattu hakemaan.
"Oi, kuinka kauheaa, että täytyy lähteä tuollaisessa pienessä veneessä näin pimeällä! — Kyllä se on kai hirvittävän vaarallista?"
Olisin mieluummin nähnyt hänen pistävän tikarin rintaani! — Poistuin täynnä katkeraa sappea ja menin ylös ohjaushyttiin auttamaan. Hetken kuluttua kadotimme veneen lyhdyn näkyvistä ja vähän sen jälkeen syttyi heikko kipinä kaukana joella. Mr. Thornbury ilmaisi höyryviheltimellä, että hän oli huomannut merkin, peräännytti, ja antoi sitten laivan mennä eteenpäin täyttä vauhtia valoa kohti. Muutaman silmänräpäyksen kuluttua hiljennettiin vauhtia, ja pian sen jälkeen sanoi mr. Thornbury:
"Halloo, — se perhanan poijulyhty on sammunut!"
Hän komensi koneet seisomaan. Silmänräpäystä myöhemmin sanoi hän:
"Kas, tuolla se taas on."
Pyörät alkoivat taasen käydä ja komennettiin olemaan "valmiit luotaamaan". Vesi kävi yhä matalammaksi — sitten tuli taas syvempää! — Mr. Thornbury mumisi: