Tarkkaan tutkittuani vartiovuorossa olevan luotsin kasvoja tulin siihen tyydyttävään vakaumukseen, etten koskaan ennen ollut nähnyt häntä; rohkaisin siis itseni ja astuin portaita ylös. Luotsi katseli tarkkaan minua enkä minäkään vähemmin tarkasti häntä. Kun nämä valmistavat toimenpiteet oli saatu pois tieltä, istahdin korkealle penkille, ja hän kääntyi kokonaan ympäri, sekä alkoi uudelleen hoitaa tointaan. Minä katsahdin ympärilleni. Kaikki ohjaushytin yksityiskohdat näyttivät niin ihmeen tutuilta — paitsi yhtä ainoata poikkeusta: isoa torvea, jonka päässä oli leveä suppilo, lähellä ruoria. Minä mietin hetken, mitä tuo mahtoi olla; vihdoin kysyin sitä luotsilta.
"Konekellojen kuuntelemista varten."
Taas järkevä keksintö, jonka olisi pitänyt olla keksitty puolen vuosisataa sitten. Ajattelin juuri tätä, kun luotsi äkkiä kysyi:
"Tiedättekö te, mihin tätä köyttä käytetään?"
Minun onnistui kiertää kysymys, antamatta ilmi itseäni.
"Herra on kai ensi kertaa ohjaushytissä?"
Sen kysymyksen alitse minä konttasin.
"Mistä herra on kotoisin?"
"Uudesta Englannista."
"Ensi kerranko herra on matkalla länteenpäin?"