— Mitä siinä on? Lukekaa! lukekaa'.
Ja hän luki — vitkallisesti ja ihmettelevästi:
— Muukalaiselle lausumani huomautus — (Ääniä. — Hei! mitä nyt? —) — kuului: "Sinä et suinkaan ole huono mies. — (Ääniä. — Vie sun hitto!) — Mene ja tee parannus." — (Ääni. — Hoh, sahatkaa minulta koipi! —) — Allekirjottajana on pankkiiri Pinkerton.
Riemastuksen sekamelska räjähti sellaisena riekkunana, että sitä olisi järkensä säilyttänyt ihminen itkenyt. Ne, jotka eivät olleet peliin sotkeutuneet, olivat tikahtua siihen paikkaan; sanomalehtien kertojat naurunsa tempomina sohivat hajallisia koukeroita, joista ei kukaan olisi ikimaailmassa selvää saanut; ja muuan nukkuva koira hypähti suunniltaan säikkyneenä jaloilleen ja haukkui hälyä kuin vimmattu. Kaikenlaisia huudahduksia kajahteli myi läkässä: — Me rikastumme — kaksi lahjomattomuuden esikuvaa! — Billsonia lukuunottamatta! — Kolme — otetaan Pönäkkä mukaan — ei niitä tule koskaan liiaksi! — Billson hyväksytty! — Voi Wilson-parkaa! kahden varkaan uhrina!
Voimakas ääni. — Hiljaa! Puheenjohtaja on vielä jotakin onkinut taskustaan.
Ääniä. —- Hurraa! Onko se uutta? Lukekaa! lukekaa! lukekaa!
Puheenjohtaja (lukee): — Muukalaiselle minä huomautin: "Sinä et suinkaan" j.n.e. Gregory Yates.
Äänten pauhu. — Neljä esikuvaa! — Eläköön Yates! — Onkikaa taas!
Kuulijakunta oli nyt elpynyt mitä parhaalle tuulelle, valmiina heruttelemaan tilaisuudesta kaiken huvin, mitä saatavissa oli. Useat yhdeksäntoistalaiset nousivat kalpeina ja hädissään ja alkoivat raivata tietänsä käytäviä kohden, mutta joukko ääniä epäsi:
— Ovet, ovet — sulkekaa ovet; yksikään lahjomaton ei saa lähteä!
Istukaa, jokainoa!