Vanha pariskunta istuutui vastahakoisesti ja mies kuiskasi vaimolleen: — On surkean kovaa joutua odottamaan; häpeä koituu suuremmaksi kuin konsanaan, kun he huomaavat, että me aijoimme anoa sääliä vain itsellemme.
Nimien julistaminen sai taas remun puhkeamaan.
— "Sinä et suinkaan ole huono mies —" Nimikirjotus: Robert J.
Titmarsh.
— "Sinä et suinkaan ole huono mies —" Nimikirjotus: Eliphalet Weeks.
— "Sinä et suinkaan ole huono mies —" Nimikirjotus: Oscar B. Wilder.
Tällöin keksi kuulijakunta ottaa nuo kuusi sanaa omaksi huolekseen. Puheenjohtaja oli siitä kylläkin kiitollinen. Siitälähtein hän vuoron jälkeen nosti ilmaan kunkin kirjeen ja odotti. Kuulijakunta honotti nuo kuusi sanaa tahdikkaasti ja pauhaavan juhlallisesti (rohkeasti lähennellen erästä tuttua virren säveltä): — Sinä et su-u-inka-an ole hu-u-ono mies. — Sitten puheenjohtaja julisti: — Nimikirjotus: Archibald Wilcox. — Ja niin edelleen, ja niin edelleen, nimi seulottiin nimen perästä, ja jokainen nautti yhä hurjemmaksi yltyvästä huvista, paitsi nuo yhdeksäntoista poloista. Silloin tällöin, kun joku erityisen loistava nimi kajahti, pani kokous puheenjohtajan odottamaan sen aikaa kuin väkijoukko veisasi koko koetushuomautuksen alusta loppusanoihin asti: — Ja joudut helvettiin tai hadleyburgilaisten pariin — koeta edes saada edellinen vaihtoe-e-hto! — Näissä erityistapauksissa he lisäsivät suurenmoisen, tuskaisen ja vaikuttavan: A-a-a-a-men!
Luettelo hupeni, hupeni, hupeni, ukko Richards-paran pitäessä muistissaan nimien lukumäärää, luimistellen milloin hänen omaansa muistuttava nimi julistettiin ja surkeassa jännityksessä odottaen sitä hetkeä, jolloin hänen nöyryyttäväksi oikeudekseen koituu nousta Maryn kanssa ja lopettaa puolustuksensa, jonka sanoja hän hautoi mielessään: — … sillä tähän asti emme ole koskaan tehneet mitään väärää, vaan nuhteettomina vaeltaneet nöyrää tietämme. Me olemme hyvin köyhiä, me olemme ijäkkäitä; ei ole meillä lasta eikä läheistä apunamme. Kiusaus oli ankara, ja me lankesimme. Aikomuksenani oli äsken noustessani tehdä tunnustus ja anoa, ettei minun nimeäni kuulutettaisi tässä julkisessa paikassa, sillä meistä tuntui siltä kuin emme olisi voineet sitä kestää; mutta minut ehkäistiin. Se oli kohtuullista; meidän tuli kärsiä muiden mukana. Se on ollut meille kovaa. Ensi kertaa olemme konsanaan kuulleet nimemme kenenkään huulilta tahrattuna kirpoavan. Olkaa armeliaita — parempien päivien tähden; tehkää häpeämme niin keveäksi kantaa kuin säälinne sallii. — Tällä kohtaa hänen mietiskelyänsä Mary nyhjäsi häntä, huomatessaan hänen ajatustensa harhailevan. Yleisö veisaili: — Sinä et su-u-inka-an j.n.e.
— Ole valmiina, — kuiskasi Mary. — Sinun nimesi tulee nyt; hän on lukenut kahdeksantoista.
Veisuu taukosi.
— Seuraava! seuraava! seuraava! — hälistiin joka taholta.