"Yks' esikuva jäädä saa!"
Nyt syntyi tovin pysähdys, sitten:
Ääni. — No, niin, kukas säkin saa?
Nahkuri (katkeralla ivalla): — Sehän on yksinkertaista. Rahat on tasattava noiden kahdeksantoista lahjomattoman kesken. He antoivat pulaan joutuneelle muukalaiselle kaksikymmentä dollaria kukin — ja tuon huomautuksen — vuoronsa jälkeen: kaksikymmentäkaksi minuuttia kesti kulkueen marssia hänen ohitseen. Varustivat muukalaisen pohjapääomalla — koko summa 360 dollaria. Hehän vain tahtovat lainansa takaisin — korkoineen — neljäkymmentätuhatta dollaria kaikkiaan.
Monta ääntä (pilkallisesti). — Niin oikein! Tasanjako! Tasanjako! Olkaa armeliaita köyhille — älkää antako heidän odotella ropojansa!
Puheenjohtaja. — Järjestykseen! Luen nyt muukalaisen toisen kirjelmän. Se kuuluu: "Jos mitään hakijaa ei esiinny (pontevia ähkäisyjä), niin pyydän teitä avaamaan säkin ja luovuttamaan rahat kaupunkinne pääporvareille, heidän talletettavakseen rahastona (Hautoja. — Oi! Hoi! Hei! —) ja käytettäväkseen sellaisin tavoin, jotka heistä näyttävät parhaiten edistävän ja turvaavan kuntanne ylvästä lahjomattoman rehellisyyden mainetta (huudahteluja) — mainetta, jota heidän nimensä ja ponnistuksensa kirkastavat uudella ja kauvas ulottuvalla hohteella." — (Jyrisevää ivallisen suosion ilmaisua.) Siinä näkyykin olevan kaikki. Ei — tässä on jälkilisäys:
"J.K. — Hadleyburgin kansalaiset: Ei ole mitään koetushuomautusta — kukaan ei ole mitään huomauttanut. (Suurta hämmästelyä.) Ei ole ollut köyhää muukalaista, ei kahdenkymmenen dollarin almua eikä sen johdosta lausuttua siunausta ja kohteliaisuutta — keksitty on koko juttu. (Yleistä sorinaa sekä ihmettelyn ja raton hälinää.) Sallikaa minun kertoa tarinani — en siihen montakaan sanaa tarvitse. Kuljin kerran kaupunkinne kautta, ja minua loukattiin syyttäni syvästi. Kuka tahansa muu olisi tyytynyt ampumaan teistä jonkun ja pitämään asian sillä kuitattuna, mutta minusta se olisi ollut mitätön kosto, ja riittämätön, sillä kuolleet eivät kärsi. Sitä paitsi en voinut ampua teitä kaikkia — eikä missään tapauksessa sekään olisi minua tyydyttänyt, sellainen mies olen minä. Tahdoin vahingoittaa jokainoaa asukasta, miestä kuten naistakin — en ruumiin ja rahan puolesta, vaan heidän turhamaisuutensa kannalta, sillä se kohta on heikoissa ja hupsuissa ihmisissä kipein. Niinpä tekeysin toiseen asuun ja tulin teitä tutkiskelemaan. Te olitte helppo saalis. Teillä oli vanha ja korskea rehellisyyden maine, ja luonnollisesti te olitte siitä ylpeitä — se oli teidän aarteittenne aarre, teidän silmäteränne. Heti kun huomasin teidän huolellisesti ja valppaasti varjelevan itseänne ja lapsianne kiusaukselta, tiesin miten menetellä. Te yksinkertaiset sielut, heikkoakin heikompi on hyve, jota ei ole tulessa karaistu. Laadin suunnitelman ja keräsin nimiluettelon. Aikeenani oli lahjoa lahjomaton Hadleyburg. Tarkoituksenani oli saattaa valehtelijoiksi ja varkaiksi lähemmä puolisataa tahratonta miestä ja naista, jotka eivät olleet eläissään virkkaneet valheen sanaa eivätkä penniäkään näpistäneet. Pelkäsin Goodsonia. Hän ei ollut Hadleyburgissa syntynyt eikä kasvanut. Pelkäsin, että jos ryhtyisin toteuttamaan juontani toimittamalla teille kirjeeni, sanoisitte te itseksenne: 'Goodson on täällä ainoa mies, joka on voinut haaskata kaksikymmentä dollaria köyhään raukkaan' — ja silloin ette kenties nappaisi täkyäni. Mutta taivas korjasi Goodsonin; silloin tiesin hankkeeni luistavan, viritin ansani ja asetin siihen syötin. Kenties en saa pyydystetyksi niitä kaikkia, joille lähetän koetushuomautuksen, mutta enimmän osan minä kyllä saan, jos Hadleyburgin luonnetta tunnen. (Ääniä. — Oikein — hän sai niistä jokikisen. —) — Uskon heidän varastavan julkista pelurin rahaakin mieluummin kuin jäävän ilman, poloisten, kiusaukseen joutuneiden ja kaltoin kasvatettujen ihmisten. Toivon ikipäiviksi ja lopen nujertavan teidän turhamaisuutenne ja antavani Hadleyburgille uuden kuuluisuuden — sellaisen joka iskettyy kiinni ja leviää laajalti. Jos olen onnistunut, niin avatkaa säkki ja kutsukaa koolle Hadleyburgin maineen edistämis- ja turvaamiskomitea."
Äänten hirmumyrsky. — Avatkaa se! Avatkaa! Nuo kahdeksantoista esille! Mainevaliokunta lavalle! Esiin! — lahjomattomat!
Puheenjohtaja vihlaisi säkin auki ja keräsi kourallisen kirkkaita, leveitä, keltaisia kolikkoja, helisteli niitä ja sitten rupesi lähemmin tarkastamaan.
— Ystävät, ne ovat vain kullattuja lyijylevyjä.