Tietoa tervehdittiin rähisevällä remulla, ja melun tauottua huikkasi nahkuri:
— Näennäisen vanhemmuuden nojalla tässä hommassa on mr. Wilson mainekomitean puheenjohtaja. Esitän, että hän astukoon esille kumppaniensa puolesta ottamaan rahaston huostaansa.
Sata ääntä. — Wilson! Wilson! Wilson! Puhe! Puhe!
Wilson (vihasta väräjävällä äänellä). — Sallikaa minun lausua, sanojani valitsematta: hiiteen rahat!
Ääni. — Hoo, ja hän on baptisti!
Toinen ääni. — Seitsemäntoista esikuvaa jäljellä! Nouskaat, hyvät herrat, ja ottakaa vastaan luottamustoimenne!
Syntyi pysähdys — ei vastausta.
Satulaseppä. — Hra puheenjohtaja, meillä on äskeisestä ylimystöstämme toki yksi jäljellä; hän tarvitsee rahaa ja ansaitsee sitä saada. Esitän, että määräätte Jack Hallidayn nousemaan sinne lavalle myymään huutokaupalla tuon säkillisen kullattuja kahdenkymmenen dollarin kolikoita ja luovuttamaan tulot oikealle miehelle — sille miehelle, jota Hadleyburg ilomielin kunnioittaa — Edward Richardsille.
Ehdotus saavutti innokasta kannatusta, koiran taaskin lyöttäytyessä mukaan. Satulaseppä pani huudot alkuun dollarilla, brixtonilaiset ja Barnumin edustaja kilpailivat siitä ankarasti, ihmiset hurrasivat jokaista tarjousten nousua, kiihtymys kohosi hetki hetkeltä korkeammalle, tarjoojat sisuuntuivat ja kävivät yhäti rohkeammiksi, yhä päättäväisemmiksi, huudot hypähtelivät dollarista viiteen, sitten kymmeneen, viiteenkymmeneen, sataan —
Huutokaupan alkaessa Richards hätäännyksissään kuiskasi vaimolleen: — Voi, Mary, voimmeko sallia tämän tapahtua? Se — se — katsos, se on kunniapalkinto, todistus luonteen puhtaudesta, ja — ja — voimmeko sitä sallia? Eikö olisi minun parempi nousta ylös ja — Oi, Mary, mitä pitäisi meidän tehdä? — mitä ajattelet meidän — (Hallidayn ääni: — Viisitoista on tarjottu! — viisitoista säkillisestä! — kaksikymmentä! — hei, kiitos! — kolmekymmentä — kiitoksia taaskin! Kolmekymmentä ensimäinen, kolmekymmentä toinen, kol — kuulinko neljäkymmentä? — neljäkymmentä, oikein! Pitäkää puolianne, hyvät herrat, pitäkää! — viisikymmentä! — kiitoksia, uljas kansalainen! — viidessäkymmenessä menee, viisikymmentä ensimäinen kerta! — seitsemänkymmentä! — yhdeksänkymmentä! — oivallista! — sata! — läjätkää lisää, antakaa tulla! — satakaksikymmentä — neljäkymmentä! — juuri parahiksi! — sataviisikymmentä! — KAKSI sataa! — mainiota! Kuulinko kaksi s— kiitos! kaksisataa ja viisikymmentä! —)