— Se minua nyt kiusaa, mitä hän ajattelee meistä, Edward.
—- Hänkö? Hän ei aavistakaan, että olisin voinut hänet pelastaa.
— Ahaa, — huudahti mrs. Richards huojentuneena, — siitä olen iloissani. Niin kauan kuin hän ei tiedä, että sinä olisit voinut hänet pelastaa, hän — hän — niin, sehän tekee asian paljoa paremmaksi. Kas, olisi minun pitänyt tietääkin, ettei hän aavistanut, koska hän aina yrittelee ystävällisiä välejä meidän kanssamme, niin vähän kuin niitä edistämmekin. Monastikin ovat ihmiset minua siitä moitiskelleet. Nuokin Wilsonin väet, Wilcoxin perhe ja Harknessit ovat ottaneet ilkeäksi huvikseen sanoa: "Teidän ystävänne Burgess", kun tietävät sen minua kiusaannuttavan. Soisin, ettei hän olisi niin itsepintaisesti kiintynyt meihin; en pysty käsittämään, miksi hän yhä jatkaa.
— Sen voin minä selittää. Se on toinen tunnustus. Asian ollessa uutena kuumimmillaan ja kaupunkilaisten suunnitellessa hänelle tervaa ja höyheniä, ahdisti minua omatuntoni niin ankarasti, etten voinut painostusta kestää, vaan menin salavihkaa antamaan hänelle tiedon hankkeesta. Hän pujahti kaupungista ja pysyi poissa, kunnes paluu kävi turvalliseksi.
— Edward! Jos se olisi saatu ilmi —
— Sanoppa muuta! Vieläkin pöyristyttää minua pelkkä ajatus. Kaduin sitä heti seuraavana hetkenä, enkä rohjennut kertoa sinullekaan, jotteivät kasvosi kenties olisi sitä jollekulle ilmaisseet. Tuskaltani en sinä yönä saanut unta silmiini. Mutta muutaman päivän kuluttua huomasin, ettei kukaan ruvennut minua epäilemään, ja jälkeenpäin aloin olla iloissani teostani. Ja iloissani olen vieläkin, Mary — kaikesta sydämestäni ja sielustani.
— Niin olen minäkin nyt, sillä kauheata olisi ollut kohdella häntä sillä tavoin. Niin, iloissani olen, sillä senhän sinä todellakin olit hänelle velkaa. Mutta, Edward, entäs jos se tulisi ilmi vieläkin, jonakuna päivänä!
— Eikä tule.
— Miksei?
— Siksi että kaikki luulevat Goodsonin häntä varottaneen.