Niin kauvan kun kuningas eli, oli se hänen riemujaan, kun hän sai kertoa seikkailuistaan aina siitä hetkestä asti, kun vahtimies ajoi hänet pois palatsin portista, siihen sydänyöhön saakka, kun hän, kätkeytyneenä kiirehtivien työmiesten joukkoon, onnistui hiipimään sisään Westminster Abbey'hin ja kätkeytymään Tunnustajan hautaholviin, missä hän nukkui niin sikeästi ja pitkään seuraavana päivänä, että hän oli jäämäisillään pois koko kruunausjuhlasta. Hän sanoi, että näiden tapausten kertominen niin useasti lähinnä tarkoitti sitä, että ne pysyisivät hänen muistissaan ja hänen kansansa siis saisi hyötyä niiden hedelmistä. Ja niin hän myös aina kertoisi niistä, niin kauvan kun hän eläisi, ja tämä pitäisi nuo surulliset tapaukset tuoreina hänen muistissaan, ja laupeuden lähde pulppuisi aina hänen sydämmestään.
Miles Hendon ja Tom Canty pysyivät kuninkaan ystävinä koko hänen lyhyen hallituksensa aikana ja surivat häntä vilpittömästi hänen kuoltuaan. Oivallinen Kent'in kreivi oli liian hienotunteinen nauttiakseen kaikissa tiloissa erityistä etuoikeuttaan; mutta hän käytti sitä kaksi kertaa ennen muuttoaan tästä maailmasta — kerran kuningatar Maryn noustessa valtaistuimelle ja kerran kuningatar Elisabethin. Eräs hänen jälkeläisensä käytti sitä Jaakko I:n noustessa samalle istuimelle. Ennenkun hänen poikansa ryhtyi sitä nauttimaan oli lähes neljännes vuosisataa mennyt umpeen ja "Kentien privilegio" melkein hälvennyt ihmisten muistista. Kun sentähden Kentin kreivi siltä ajalta ilmestyi Kaarlo I:n ja hänen hovinsa eteen ja istui alas kuninkaansa läsnä-ollessa, saadakseen sukunsa oikeuden vahvistetuksi ja ikuistetuksi, oli hämmästys ja harmi suuri! Mutta asia selvitettiin pian, ja etuoikeus vahvistettiin. Viimeinen kreivi tästä suvusta kaatui sodassa Cromwellin aikana, paljastaen miekkansa kuninkaan puolella, ja tämä oudonlainen etuoikeus loppui häneen.
Tom Canty eli hyvin vanhaksi mieheksi valkoisine, kunnianarvoisine suortuvineen ja ulkonäköineen muuten, joka kaikin puolin tarjosi kunnioitusta. Ja kunnioitusta saavutti hän koko elinaikanaan, johon vaikutti sekin, että hän aina esiintyi omituisessa puvussaan, joka muistutti ihmisiä siitä, että hän "aikoinaan oli kuninkaan valtaa harjoittanut". Missä ikinä hän näyttäytyikin, väistyi väkijoukko syrjään antaen hälle tietä ja kuiskaten toinen toiselleen: "Lakki päästä, kuninkaan suosikki tulee!" — ja niin he tervehtivät häntä ja saivat palkkioksi hänen ystävällisen hymyilynsä — ja siihen pantiinkin arvoa, sillä olipa hänen historiansa kunniakas.
Niin, kuningas Edvard VI eli ainoastaan muutamat vuodet, mutta hän eli ne kunnialla. Useasti kyllä, kun joku korkeavirkainen pappismies, joku kruunun loistava vasalli teki muistutuksia hänen lauhkeuttansa vastaan ja sanoi, että se ja se lakimääräys, jota hän aikoi lieventää, oli kyllin suopea tarkoitukseensa eikä aiheuttanut mitäkään kärsimyksiä tai sortoa, silloin käänsi nuori kuningas surumieliset, sielukkaat, suuret silmänsä, joista laupeus levisi häntä vastaan ja vastasi —
"Mitä tiedät sinä kärsimyksistä ja sorrosta? Minä ja mun kansani tiedämme, vaan sinä et."
Edvard VI:n hallitus oli erittäin lempeä näille tuimille ajoille. Nyt, kun sanomme hänelle jäähyväiset, pitäkäämme tämäkin muistissamme hänelle kiitokseksi.
Viiteselitykset:
[1] Nykyajan Englannissa ovat ikkunat lykättävät ylös alas.
[2] Kristuksen vierasmajassa — Christ's Hospital — ei alkuansa ollut mitään koulua; sen työnä oli vain ottaa huostaansa orpolapsia kaduilta, antaa heille suojaa, elatusta ja vaatteita. Timb'in Curiosities of London.
[3] Tämän hallituksen (Henrik VIII) loppupuoleen saakka ei viljelty salaatia, porkkanoita, nauriita tai muita syötäviä juuriaineksia Englannissa. Se vähäinen määrä, mitä nautittiin näitä kasviksia, tuotiin maahan Hollannista ja Flandersista. Kuningatar Katarina oli, kun hän halusi vähän salaatia, pakoitettu lähettämään sinne sanansaattajan asian alkain. Hume'n History of England.