Vaimo vaipui alas istuvaan asemaan lattialle ja puhkesi, peittäen silmänsä käsillään, sydäntä särkeviin nyyhkytyksiin ja voivotuksiin.
"Antaa pelin jatkua!" huusi Canty. "Mitä? Nan! — mitä? Hei! Onko teillä ihmistapoja, lutkat? Aiotteko te seisoa prinssin eessä? Alas polvillenne, viheliäiset hylyt, ja näyttäkää kunniaa hänelle!"
Hän remahti tämän sanottuaan uuteen romonauruun. Tytöt alkoivat arasti rukoilla veljensä puolesta, ja Nan sanoi —
"Anna hänen vain mennä maata, isä, lepo ja uni kyllä parantaa hänen mielivikansa. Anna hänen mennä, mä pyydän sinua."
"Tee se, isä, hän on väsyneempi kuin tavallista. Huomenna saa hän kyllä voimansa jälleen ja kerjääpi ahkerasti eikä palaa tyhjin käsin kotiin."
Tämä muistutus jäähdytti isän iloisuuden ja johti hänen ajatuksensa afääreihin. Hän kääntyi kiukuissaan prinssiin, sanoen —
"Huomenna täytyy meiän maksaa kaks pennies'tä tämän hökkelin omistajalle; kaks pennies'tä, kuulkaa, — kaikki nämä rahat puolvuoden hyyrystä, muuten saamme me mennä. Näytä nyt mit' oot saanut laiskalla kerjuullasi."
Prinssi sanoi —
"Älä solvaise minua likaisilla asioillasi. Sanon sinulle vielä, minä olen kuninkaan poika."
Aika läimäys Cantyn leveästä kämmenestä prinssin olkapäähän lennätti hänet horjuvana Cantyn emännän käsivarsiin, joka painoi häntä rintaansa vasten ja suojellen häntä omalla ruumiillaan, turvasi häntä iskuista ja mäiskähyksistä. Peljästyneet tytöt törmäsi lakaisin loukkoonsa, mutta isoäiti törmäsi toimellisesti esiin auttamaan poikaansa. Prinssi tempasi itsensä irti Cantyn emännästä, huudahtaen —