Vanhus hiipi nyt hiljaa pois, kumarruksissa kuin kissa, ja tuli takaisin tuoden matalan pankon muassaan. Hän istui sille, puolet ruumistaan himmeässä ja välkkyvässä valossa, puolet varjossa. Tuijottavat silmät nukkuvaan poikaan, piti hän sillä lailla kärsivällistä valvontaa siinä, huomaamatta ajan menoa, ja hioskeli hiljalleen veistänsä ja mumisi ja murisi itsekseen, näöltään ja asennoltaan muistuttaen ilettävää, hirvittävää hämähäkkiä, joka tuijottaa onnetonta hyönteis-parkaa, hänen verkkoonsa kietoutunutta.
Pitkän hetken mentyä huomasi vanhus, joka tosin tuijotti eteensä, mutt'ei nähnyt mitään, hänen mielensä ollessa uinailevilla matkoillaan, — huomasi vanhus yhtäkkiä, että pojan silmät oli auki, ihan sepposelällään, katsoen kauhulla ja väristyksellä veistä. Tyydytetyn pirun hymyily hiipi vanhan ukon kasvoilla, ja hän sanoi, muuttamatta asentoaan tai askarettaan —
"Henrik kahdeksannen poika, oletko sä rukoillut?"
Poika väänteli voimatonna siteissään ja sai samassa suljetusta suustaan tukahutetun tärinän, jonka vanha erakko suvaitsi tulkita myöntyväksi vastaukseksi kysymykseensä.
"Sitten rukoile uudestaan. Rukoile rukous kuoleville".
Väristys vavahutti poikaa, ja hänen kasvonsa kalpeni. Sitten koetti hän taas vapautua — käänsihe ja väänsihe sinne tänne, kiskoen mielettömästi, vimmalla ja epätoivolla kahleitaan, mutta turhaan. Ja kaiken tämän kestäessä tuo vanha ihmissusi ilkkuen nauroi häntä, nyykäytti päätään ja hioi rauhassa veistään, tämän tästäkin mumisten: "Hetket on kalliit, ne on luetut ja kalliit — rukoile kuolevaisen rukous!"
Poika päästi epätoivon huokauksen ja lakkasi läähättäen yrityksestään. Kyyneleet tuli hänen silmiinsä ja vyöryi toinen toisensa perästä hänen poskilleen. Mutta tää sydäntä särkevä näky ei voinut saattaa sääliä tuon villin pedon mieleen.
Päivä alkoi koittaa. Erakko huomasi sen ja lausui tuikealla, vaikka vähän hermostuneella äänellä —
"En saa enää olla haltioissani! Yö on jo mennyt. Se tuntuu minusta minuutilta — ainoastaan minuutilta; kunpahan olis kestänyt vuoden! Sinä kirkkoryövärin jälkeläinen, sulje kuihtuvat silmäsi, jos pelkäät katsoa — —".
Loput puheesta hupeni epäselvään mumisemiseen. Vanha erakko pani polvilleen, veitsi uhkaavana kädessään, ja kumartui vaikeroivan pojan ylitse —